The Allman Brothers Bandin perustajajäsen, rumpali Butch Trucks on kuollut

Carl Lender / Wikimedia Commons

Legendaarisen yhdysvaltalaisorkesteri The Allman Brothers Bandin perustajajäseniin lukeutunut rumpali Claude Hudson ”Butch” Trucks menehtyi eilen tiistaina 69 vuoden iässä West Palm Beachissä Floridassa. Asiasta uutisoivat muun muassa Loudwire ja Rolling Stone.

The Allman Brothers Bandissa vuodesta 1969 aina yhtyeen lopulliseen telakalle ajoon vuonna 2014 musisoinut Trucks jatkoi soittopuuhissa loppuun saakka, ikoniseksi muodostuneen pääyhtyeensä hajoamisesta huolimatta. Viimeisen keikkansa toimelias rumpali esitti niinkin tuoreeltaan, kuin kuluvan kuun 6. päivä.

Floridan Jacksonvillessä syntynyt ja kahdeksannelta luokalta asti rumpuja soittanut Trucks ehti erinäisten rock-pumppujen lisäksi soittaa myös koulunsa yhtyeessä sekä Jacksonville Symphony Orchestra and Jacksonville Symphonette -orkesterissa, ennen Gregg ja Duane Allmanin tapaamista. Siitä eteenpäin loppu olikin historiaa, herrojen yhdessä Forrest Richard Bettsin, Berry Oakleyn ja Jaimoe Johanssonin kanssa perustaman bändin luodessa soundtrackin 1970-luvun Yhdysvalloille tanakalla southern rockillaan, vaikka pääjehu Duane Allman menehtyikin moottoripyöräonnettomuudessa jo vuonna 71.