The Bandin viimeinen elossa ollut jäsen Garth Hudson on menehtynyt

21.1.2025 18:26

The Bandin viimeinen elossa ollut jäsen Garth Hudson on poissa. Asiasta uutisoi muun muassa Toronto Star.

Yhtyeessä urkuja, koskettimia, saksofonia ja harmonikkaa soittanut Hudson menehtyi rauhallisesti hoitokodissa New Yorkin Woodstockissa. Hän oli 87-vuotias.

1950-luvun lopulla toimintansa aloittanut The Band tunnettiin yhteistyöstään Bob Dylanin kanssa, mutta myös yhtä lailla omasta urastaan, jonka puitteissa orkesteri julkaisi muun muassa albumit Music from Big Pink, The Band ja Stage Fright.

The Band lopetti aktiiviuransa vuonna 1976, ja ohjaajamestari Martin Scorsese ohjasi yhtyeen jäähyväiskonsertista dokumenttielokuvan The Band: Viimeinen valssi.

The Band -nimellä tehtiin seuraavina vuosikymmeninä vielä muutama paluu eri miehistöillä.