The Rolling Stones jakoi klassikkokappaleensa kauan julkaisemattomana maanneen livedebyytin ensimmäistä kertaa netissä

31.10.2020 21:18

The Rolling Stonesin maineikas Rock and Roll Circus -konserttifilmi oli Brian Jonesin viimeinen julkinen esiintyminen orkesterin riveissä. Yhtye on nyt irrottanut taltioinnilta kaikkien aikojen ensimmäisen live-esityksen Sympathy For The Devil -klassikosta. Historiallinen veto taltioitiin joulukuun 12. päivä vuonna 1968. Suoritukseensa tyytymättömät rollarit kuitenkin pimittivät sen kaupallista julkaisua aina vuoteen 1996 saakka.

”Ne olivat uskomattomat kuvaukset, luullakseni jotain 36 tuntia”, kitaristi Keith Richards muistelee reilut 50 vuotta myöhemmin. ”Muistan, etten loppua kohden muistanut enää kaikkea… mutta se oli hauskaa… meillä ehti olla kaksi yleisöä… kulutimme yhden loppuun… se oli mahtavaa!”

Stonesin lisäksi mukana menossa heiluivat The Who, Black Sabbathin Tony Iommilla vahvistettu Jethro Tull, Taj Mahal, Marianne Faithfull, Yoko Ono sekä John Lennonin, Richardsin, Mitch Mitchellin ja Eric Claptonin muodostama mprovisoitu superkokoonpano The Dirty Mac.

Brian Jones menehtyi muutamaa kuukautta myöhemmin hukkumalla talonsa uima-altaaseen heinäkuun 3. 1969.

Katso Sympathy For The Devilin ensiesitys alta.

Lisää luettavaa