The Rolling Stones tarjoili kuulijoilleen jälleen harvinaista herkkua – yhtye esitti naftaliinissa 29 vuotta lojuneen singlen

6.8.2019 21:44

Legendaarinen The Rolling Stones esiintyi New Jerseyn MetLife Stadiumilla maanantai-iltana. Setin kolmannen kappaleen jälkeen nokkamies Mick Jagger katsahti yleisöön ja kysyi: ”Onko kukaan ylittänyt kahta jokea tänne tullessaan? Onko kukaan Queensistä? Manhattanilta? Westchesteristä? Staten Islandilta? Bronxista? Hartfordista? Ketään New Jerseystä? Aiomme esittää jolloin häilyvällä tavalla paikallisen kappaleen. Sen nimi on Harlem Shuffle.”

Rollarit julkaisivat Bob & Earl -coverin ensimmäisenä singlenä vuoden 1986 Dirty Work -albumiltaan. Edellisen kerran yhtye esitti kappaleen liveyleisön edessä elokuun 25. päivä vuonna 1990. Tapahtumapaikkana toimi tuolloin Lontoon Wembley.

”Emme ole soittaneet sitä ikuisuuksiin”, Jagger lisäsi ennen biisin starttia. ”Olkaa armollisia.”

Katso video kappaleen esityksestä yltä.

Lisää luettavaa