Tiesitkö, että Hanoi Rocksin jäsenistöä näkyi 1980-luvulla Samantha Foxin musiikkivideolla?

12.2.2020 12:29

Tässäpä hauska pieni anekdootti kaukaa 1980-luvulta. Soundin avustajanakin tutuksi tullut Jari Mäkelä nosti sosiaalisessa mediassa esille Samantha Foxin videon vuodelta 1986 – videolla kun näkyy muutamia suomalaisittain huomionarvoisia kasvoja, joita ei tällaiseen tuotokseen osaisi aivan heti yhdistää.

Fox julkaisi tuolloin esikoisalbumnsa Touch Me, ja levyn toisena singlenä esiteltiin kappale nimeltä Do Ya Do Ya (Wanna Please Me). Singlen kaveriksi kuvattiin myös musiikkivideo, ja tälle tuotokselle tarvittiin rockmuusikoita esittämään laulajan taustabändiä. Keitäs sinne sitten päätyikään? No, ainakin sellaiset herrat kuin Nasty Suicide ja Timo Kaltio.

Hanoi Rocks oli hajonnut vuonna 1985, ja bändin viimeiseen kokoonpanoon kuuluneet Andy McCoy, Nasty Suicide, Timo Kaltio (joka tunnettiin paremmin Hanoin teknikkona) ja Terry Chimes olivat perustaneet laulaja Anita Chellemahin kanssa uuden kokoonpanon nimeltä Cherry Bombz. Tämä ryhmä Andyä ja Chellemahia lukuun ottamatta napattiin sitten jotain kautta Samantha Foxin taustalle. Olisi kiinnostavaa joskus kuulla, miten tämä oikein tapahtui.

Eriskummallisen ryhmittymän voi nähdä tositoimissa alapuolelta. Foxin nimettömällä kakkoslevyllä kuultin sitten Andy McCoyn säveltämä kappale The Best Is Yet to Come, mielenkiintoinen tapaus sekin.

Lisää luettavaa