Trans-Siberian Orchestran johtohahmo, säveltäjä ja tuottaja Paul O’Neill on kuollut

RIP Paul O'Neill 23.2.1956–5.4.2017
6.4.2017 08:59

Amerikkalainen säveltäjä, lyyrikko, kitaristi, tuottaja ja promoottori Paul O’Neill on kuollut. 61-vuotiaan O’Neillin kuolemasta kertoi tämän perustama Trans-Siberian Orchestra verkkosivuillaan. Kuolinsyyksi kerrotaan vain ”krooninen sairaus”.

O’Neill aloitti musiikkiuransa soittamalla erinäisissä progrockyhtyeissä, kunnes siirtyi vahvemmin taustajoukkoihin. O’Neill liittyi Leber-Krebs -managerointitiimiin, jonka alaisuudessa toimivat muun muassa Aerosmith, AC/DC, Def Leppars ja Scorpions. Tuotettuaan muutamia Aerosmithin levyjä O’Neillistä tuli Savatage-yhtyeen luottotuottaja ja yhteistyökumppani.

O’Neillin lempilapsi oli kuitenkin Trans-Siberian Orchestra, vaihtelevin kokoonpanoin toiminut progressiivinen rockyhtye, jolle O’Neill sävelsi ja sanoitti kappaleita sekä tuotti jokaisen yhtyeen pitkäsoiton. Yhtye tuli tunnetuksi erityisesti jouluaiheisista teemalevyistään sekä komeista konserteistaan – muun muassa Billboard-lehti rankkasi Trans-Siberian Orchestran yhdeksi uuden vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen suosituimmaksi ja eniten lippuja myyneeksi bändiksi.

”Halusin ottaa kaikki parhaat palat siitä musiikista jonka parissa kasvoin ja sulauttaa ne uudeksi tyyliksi: The Whon rock-oopperat, ELP:n ja Queenin klassinen rock ja Pink Floydin yliampuvat liveshow’t. Olen aina halunnut tehdä täydellisen rock-oopperan vähintään 24 laulajaa käsittävän progebändin kanssa”, O’Neill kuvaili aikoinaan Trans-Siberian Orchestraa mediassa.

Lisää luettavaa