Tulisikohan ikuisuusprojektiksi venyneestä albumista joskus valmista? Tool kertoi verkkosivuillaan lupaavia uutisia

Toolin viidettä albumia on odoteltu jo yli kymmenen vuotta. Iisakin kirkon tahdilla valmistuva levy tuntui ikuisuusprojektilta jo pari vuotta sitten, ja kun nykyään aiheesta kuulee uutisia, se kalskahtaa samanlaiselta vitsiltä kuin Chinese Democracy oli aikanaan Guns N’ Rosesille. Mutta valmistuihan sekin joskus, joten josko sitten tämäkin.

Ainakin jotain edistystä on havaittavissa. Toolin verkkosivuille ilmaantui muutama päivä sitten päivitys, jonka mukaan Maynard James Keenan olisi studiossa äänittämässä levylle lauluosuuksia. Consequence of Sound huomauttaa, että Keenan on tavannut liittyä muun yhtyeen mukaan studioon vasta äänitysten loppuvaiheessa, joten sen perusteella oltaisiin jo pitkällä.

”Danny [Carey] kertoi eilen, että bändi on siirtänyt laitteistoaan suurempiin tiloihin, missä Maynard työstää paraikaa lauluja uuteen Tool-materiaaliin. Hän on tehnyt tätä jo jonkun aikaa, mutta nyt hänellä on paremmin tilaa hengittää ja parempi laulukoppi”, sivuston päivityksessä kerrotaan.

Toolin ystävät pähkäilkööt tuon pohjalta, miten pitkällä projekti käytännössä mahtaa olla. Tuskin nyt kannattaa alkaa vielä henkeä pidätellä, mutta kenties voi varovasti alkaa toivoa, että levy ilmestyisi tämän vuosikymmenen puolella.