Tunnetta peliin – kun Nick Cave esiintyi Sydneyn oopperatalossa, kuultiin jotain erityistä

11.6.2020 12:12

Nick Cave konsertoi aisaparinsa Warren Ellisin kanssa viime joulukuussa Sydneyn ikonisessa oopperatalossa. Keikalla esitettiin lähinnä Caven ja Ellisin säveltämää elokuvamusiikkia, mutta mukana oli myös Bad Seeds -tuotantoa. Nyt yhdestä tällaisesta kappaleesta on nähtävänä oopperatalon Youtube-kanavalla ansiokas videotallenne.

Ohjelmanumerona on vuonna 2013 julkaistun Push the Sky Away -albumin nimikappale, joka on sovitettu tilaisuutta varten kokonaan uusiksi. Levyversiohan on hyvinkin hauras ja pienimuotoinen, mutta tuore konserttisovitus on sitä vastoin suuren kuoron ja orkesterin voimin esitetty mahtipontinen tunnelmointi. Kyllähän tuossa meinaa jokin sisimmässä liikahtaa, kun videota katselee. Tarkasta itse alta:

Lisää luettavaa