Tuottaja, laulaja ja Agit Propin perustaja Pekka Aarnio on kuollut

14.5.2019 20:25

Suomalaisen musiikkialan legendoihin lukeutuva Pekka Aarnio on kuollut. Suru-uutisesta tiedottaa lauluyhtye Agit Prop, jota Aarnio oli perustamassa vuonna 1970. Hän oli kuollessaan 72-vuotias.

Love Recordsilla tuottajana aina yhtön konkurssiin saakka toiminut Aarnio perusti 1970-luvun lopulla Atte Blomin kanssa Johanna-levy-yhtiön. Vuosien varrella Aarnio tuotti muun muassa Tuomari NurmionPelle Miljoonan, Leevi and the Leavingsin ja Ultra Bran levyjä.

Vuonna 2008 Aarnio sai Musiikki & Media -tapahtumassa Industry Awards -erikoispalkinnon työstään suomalaisen musiikkiteollisuuden hyväksi. Viimeisimmässä Emma-gaalassa hänelle myönnettiin puolestaan Kultainen Emma.

Lisää luettavaa