Tuottajasuuruus Keith Olsen on kuollut – Työsti muun muassa Fleetwood Macin, Ozzy Osbournen ja Whitesnaken levyjä

Lukuisat muusikot ja yhtyeet muistavat tuottajasuuruutta sosiaalisessa mediassa.
10.3.2020 08:41

Amerikkalainen tuottaja ja ääniteknikko Keith Olsen on kuollut. Suru-uutisesta kertoi ensimmäisten joukossa Scorpions-yhtye, jonka Crazy World -albumin (1990) Olsen tuotti. Asiasta ovat uutisoineet myös Ultimate Classic Rock ja Blabbermouth.

Olsen aloitti musiikin parissa Minneapolisissa soittaen bassoa ja toimien ääniteknikkona. Olsen kuului muun muassa Music Machine -kokoonpanoon, joka tunnettiin hittisinglestä Talk Talk. 1960-luvun lopulla Olsen muutti Los Angelesiin ja päätyi legendaariseen Sound City -studioon ääniteknikoksi. Siellä hän tuotti Lindsey Buckinghamin ja Stevie Nicksin Buckingham Nicks -albumin (1973), jonka kuultuaan Mick Fleetwood otti kaksikon mukaan Fleetwood Mac -yhtyeeseen ja kiinnitti Olsenin tuottamaan Fleetwood Mac -albumin (1975).

Listaykköseksi noussut Fleetwood Mac -levy avasi ovet Olsenille ja tästä tuli erittäin suosittu ja kysytty tuottaja. Urallaan yli 120 albumilla mukana ollut Olsen tuotti muun muassa Grateful Deadin Terrapin Stationin, Foreignerin Double Visionin, Ozzy Osbournen No Rest For The Wickedin sekä Whitesnaken nimikkoalbumin. Hän tuotti myös Rick Springfieldin menestyssingle Jessie’s Girlin ja työsti myös elokuvasoundtrackeja kuten Top Gun, Flashdance ja Footloose. Muita Olsenin yhteistyökumppaneita olivat muun muassa REO Speedwagon, Pat Benatar, Heart, Jethro Tull, Bad Company, Europe, Sammy Hagar, Journey sekä jo mainittu Scorpions.

”Keith oli mahtava tyyppi ja Crazy Worldin tekeminen oli todella inspiroiva matka. Siihen kuuluivat muun muassa kappaleet Wind Of Change sekä Send Me An Angel, joiden jokaisessa nuotissa kuului Keith Olsenin kosketus. Otamme osaa perheen suruun. Lepää rauhassa, Keith. Sinä elät edelleen musiikissa”, Scorpions-yhtye muisti tuottajaa Twitterissä.

”Keith osasi olla studiossa hyvinkin tiukka, mutta se oli osa hänen lahjakkuuttaan. Hän piti päänsä, vaikka jotkut kitisevät artistit (kuten minä) valittivat, että ’En tiedä, toimiiko tämä’. Ei hän syyttä tuottanut kaikkia niitä hittejä kaikille niille artisteille. Hänellä oli kultainen korva ja hän auttoi monia löytämään oman potentiaalinsa. Muistan soittaneeni hänelle Jessie’s Girlin demon ja hän sanoi sen olevan hitti. Epäilin häntä, sillä minusta niiden 15 demon joukossa oli parempiakin biisejä. Mutta jo se todistaa, että hänellä oli lahja”, Rick Springfield muisteli puolestaan Olsenia sosiaalisessa mediassa.

Lisää luettavaa