Tuska tiedottaa uusista kiinnityksistä – Children of Bodomin erikoiskeikka Suvilahteen

15.10.2019 12:30

Sitten seura Tuska Open Air -tekninen tietoisku. Metallifestivaali tiedottaa lisänneensä uusia nimiä esiintyjäluetteloonsa, ja mitä Amorphis viime kesänä, sitä Children of Bodom näyttää tekevän ensi vuonna. Luvassa on jälleen suomalaisen suuryhtyeen spesiaalikeikka.

Tällä kertaa juhlan aiheena on Bodomin Hate Crew Deathroll -albumi, jonka yhtye lupaa soittaa kannesta kanteen Tuska-yleisön riemuksi. Vastaavia keikkoja ei nähdä muualla kuin Suvilahdessa, sanoo tiedote. Ei ollenkaan hullumpi konsepti!

Lisäksi Tuskassa nähdään maanmainion albumin juuri julkaissut Insomnium, Jinjer, Vltimas, High on Fire, Midnight sekä jo aikaisemmin uutisoitu pääesiintyjä Korn. Lisäksi erikoisemmista ja elektronisemmista äänimaisemista vastaavat Perturbator, Hacktivist ja Skynd. Mitä mahtavat metallipuritaanit miettiä kolmesta viimeksi mainitusta?

Peruslippuja halvemmat kolmen päivän Early Crow -liput ovat nyt myynnissä Tiketin, Ticketmasterin ja Lippu.fi:n verkostoissa. Liput ovat myynnissä alkaen hintaan 139 € vuoden 2019 loppuun. Lippuja on myynnissä rajoitettu erä.

Lisää luettavaa