U2:n Bono ja Edge ovat valmiita futiksen EM-kisoihin – kuuntele Martin Garrixin kanssa tehty virallinen kisabiisi

14.5.2021 12:37

Siinäpä vanha kaarti ja nuorisoidoli lyövät kättä, kun U2:n Bono ja The Edge yhdistävät voimansa dj Martin Garrixin kanssa. Yhteistyön hedelmänä syntyi jalkapallon EM-kisojen virallinen kisakappale We Are the People – koska mikäs muukaan nimi Bonon esittämällä jalkapallobiisillä voisi olla. Kuuntele alempaa.

We Are the People on jo sikäli vanha kappale, että se purkitettiin ennen koronapandemiaa, kun maailma vielä viattomasti valmistautui vuoden 2020 EM-kisoihin. No, sen jälkeen on tapahtunut kaikenlaista, mutta kisabiisi on ja pysyy. Ultimate Classic Rock itse asiassa kertoo, että Garrix alkoi työstää kappaletta jo kolmisen vuotta sitten ja pyysi U2-muusikot mukaan, kun huomasi demoversion kaipaavan Edge-henkisiä kitaroita.

Vaan milloin mahtaa U2:lta tulla uusi levy? Edellisestä on kulunut jo hyvä tovi, kun Songs of Experience ilmestyi vuonna 2017.

Lisää luettavaa