Ukrainalainen Jinjer valmistautuu julkaisemaan viidennen albuminsa. 7. helmikuuta ilmestyvän levyn nimi on Duél, ja albumin nimikappaleen kylkeen on nyt tehty tummasävyinen animaatiovideo kyytipojaksi. Katso tuotos alempaa.
”Ensinnäkin on vaikea uskoa, että julkaisemme pian viidennen täyspitkän albumimme! Olemme erittäin ylpeitä siitä, että bändin luovuus ja inspiraatio ovat vieläkin voimissaan, ja juuri itsemme haastaminen jokaisen levyn yhteydessä pitää Jinjerin liikkeessä. Tulevan albumin biisintekoprosessi oli pisin mitä meillä on koskaan ollut, siihen meni melkein kaksi vuotta”, basisti Eugene Abdukhanov kertoo tiedotteessa.
Suomessa yhtyeen voi nähdä 13. kesäkuuta, kun Jinjer konsertoi Turun Rockfestissä. Tapahtuman muita esiintyjiä ovat muun muassa Muse, Till Lindemann ja Judas Priest.