Uusi maistiainen linjoilla – Von Hertzen Brothersin albumin julkaisu lähestyy

2.3.2015 13:31

Veljesyhtye Von Hertzen Brothersin kuudes albumi New Day Rising julkaistaan 20. maaliskuuta. Levy julkaistaan Suomen lisäksi myös muualla Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Japanissa.

Albumilta on julkaistu uusi ennakkomaistiainen nimeltä Trouble. Kappale on kuunneltavissa tämän artikkelin lopussa.

New Day Risingin on tuottanut muun muassa Biffy Clyron, Rage Against The Machinen kanssa työskennellyt kanadalainen Garth Richardson. Levyn on miksannut puolestaan muun muassa Metallican, Alice In Chainsin ja HIMin levyjä miksannut Randy Staub.

− Albumin teemana on selkeä pyrkimys suunnata kohti ydintä, jättää turhat kivet kääntämättä ja haahuilut haahuilematta. Koska itse olemme luonteeltamme enemmän taivaanrannanmaalareita kuin tehdastyöläisiä, valitsimme tiimin, joka kuuntelee ja keskittyy jokaisen biisin itse biiffiin, ei niinkään lisukkeisiin, Von Hertzen Brothers -laulaja Mikko von Hertzen sanoi albumin julkistuksen yhteydessä.

Von Hertzen Brothers suuntaa levyn ilmestymisen yhteydessä laajalle New Day Rising Tour -kevätkiertueelle:

20.3. Kerubi, Joensuu
21.3. House Of Rock, Kouvola
27.3. Tavastia-klubi, Helsinki
28.3. Tavastia-klubi, Helsinki
2.4. Finlandia-klubi, Lahti
3.4. Henry’s Pub, Kuopio
4.4. Lutakko, Jyväskylä
5.4. Suisto-klubi, Hämeenlinna
8.4. Kerava-Sali, Kerava
10.4. Pakkahuone, Tampere
11.4. Rytmikorjaamo, Seinäjoki
16.4. Ravintola Piste, Ruka
17.4. Hullu Poro Areena, Levi
18.4. Klubi, Turku
22.4. Sellosali, Espoo
22.5. Tulisuudelma, Vantaa

Kuuntele Trouble alla.

(Kuva: Ville Juurikkala)

Lisää luettavaa