Uusi merkintä ennätystenkirjoihin – Adelelle kunnioitettava saavutus Yhdysvaltain albumilistalla

11.4.2017 11:21

Adelen suosio jaksaa häkellyttää. Brittiläisen hittinikkarin voittokulku on jatkunut pysäyttämättömänä jo vuosikymmenen, ja aivan vain laulaja napsii uusia saavutuksia. Viimeisin tällainen tulee Yhdysvaltain listamaailmasta.

Billboard uutisoi, että Adelen 21 on nyt kaikkien aikojen pisimpään Top 200 -albumilistalla ollut naisartistin levy. 21 kohosi ilmestymisvuonnaan 2011 listan ykköseksi, ja huhtikuussa albumi on ollut listalla komeat 319 viikoa.

Tällä hetkellä levy on sijalla 103. Aiemmin ennätystä on pitänyt hallussaan Carole Kingin Tapestry (1971), joka oli listalla 318 viikkoa.

Ei voi muuta sanoa kuin hattua nostaa. Ja jotta tilanne olisi vielä sympaattisempi, muistutettakoon, että nyt puhutaan laulajasta, joka kaikkien näiden myyntilukujen jälkeenkin toimii lavalla tällä tavalla. Arvostamme!

Lisää luettavaa