Uusia levyjä: Danko Jones, Kiuas ja Jukka Poika

11.2.2010 17:33

Kanadan rockhurjimus Danko Jones julkaisee Below The Belt! -studioalbumin 12. toukokuuta.

Levyn on tuottanut bändin pitkäaikainen yhteistyökumppani Matt DeMatteo, joka tuotti myös bändin kaksi aiempaa albumia We Sweat Blood ja Sleep Is The Enemy. Pitkäsoitto pitää sisällään yksitoista raitaa, joilla "bändi palaa takaisin aikaisemman, vahvemman soundinsa pariin säilyttäen kuitenkin tuoreemmasta tuotannostaan tutun melodisen puolensa".

Yhtye palaa tulevana kesänä keikoille Eurooppaan vihaisena, äänekkäänä ja ärsyttävänä.

Helsinkiläisen Kiuas-metalliyhtyeen neljäs albumi Lustdriven ilmestyy puolestaan 31. maaliskuuta. Albumin on tuottanut Janne Joutsenniemi. Miksauksesta vastaa Mikko Karmila ja masteroinnista Svante Forsbäck.

Mukana ovat seuraavat biisit:

01. Kiuassault
02. Cry Little Angel
03. Of Lust, Love and Human Nature
04. Aftermath
05. Lights Are Many
06. The Visionary
07. Heart and Will
08. The Quickening
09. Summer’s End
10. Winter’s Sting

"Suomireggaen" ykkösnimi Jukka Poika työstää parhaillaan loppukeväästä ilmestyvää uutta levyään tuottaja Bommitommin kanssa.

Kylmästä lämpimään -levyllä Jukka Poika palaa jälleen bändisoundiin. Yhtyeessä soittavat Kari Hulkkonen (basso), Jori Hulkkonen (kitara), Joakim Bachmann (rummut), Seppo Salmi (kitara), Tommi Tikkanen (koskettimet), Antti Kana (foni), Mamba Assefa (perkussiot), Sonja Korkman (stemmat) ja Sandra Luhtaniemi (stemmat).

Lisää luettavaa