Vain Soundissa: HIM ja Tony Iommi yhteistyössä

Liian pitkään vaiennut HIM valmistelee kuulijoitaan seuraavaan albumiinsa kuuden biisin vinyyli-ep:llä. Mukana To Make Even Venus Herself Vanish -levyllä on erikoisvieras suoraan brittiläisen raskaan rockin huipulta: Black Sabbath -legenda Tony Iommia kuullaan kolmella kiekon raidoista. Napalm Deathin ja Cathedralin keulilta tunnetun Lee Dorrianin johtama Rise Above -levymerkki julkaisee ep:n toukokuun lopulla.

Soundi sai haltuunsa ep:n kansikuvan sitouduttuaan olemaan julkaisematta sitä ennen tätä päivää. Kansitaide heijastelee levyn teemaa, koska sen pohjana on käytetty Villen selkään tatuoituja Edgar Allan Poen silmiä.

Helsinkiläisen HIMin kitaristi Mikko ”Linde” Lindström on kihloissa Tony Iommin tyttären Toni Marien kanssa, ja tätä kautta yhteys syntyikin: Linde ja isä-Iommi tapasivat vuosi siten hyväntekeväisyysyhtye WhoCares Bandin sessioissa, ja yksi asia johti toiseen.

Ainutkertaiset ”HIM Sabbath” –sessiot järjestettiin suljettujen ovien takana eteläranskalaisessa Poisson d’Avril –studiossa kolmisen viikkoa sitten ja ainoana mediana maailmassa paikalle kutsuttiin Soundi. Katso harvinaista videokuvaa äänityksistä:

Ep julkaistaan 27. toukokuuta, koska silloin tulee täyteen 185 vuotta siitä, kun goottiromanttisen kirjallisuuden isähahmona pidetty Edgar Allan Poe (1809-49) värväytyi USA:n armeijan palvelukseen.

Poe taas oli olennainen tekijä To Make Even Venus Herself Vanishin synnyssä ja HIMin valkoisen paperin kammon karkottamisessa. Bändin johtohahmo, laulaja ja biisintekijä Ville Valo on ihaillut Poen töitä pitkään, ja toteuttaa uuden ep:n myötä pitkäaikaisen haaveensa tämän tekstien soveltamisesta rockiin.

Ep:n otsikko To Make Even Venus Herself Vanish on suora lainaus Poen kuulusta murhamysteeristä Murders in the Rue Morgue, josta myös Iron Maiden imi innoitusta vuoden 1981 Killers-kiekollaan.

To Make Even Venus Herself Vanish sisältää seuraavat kappaleet:

A1. The Adventure of Hans Pfaall
A2. The Narrative of Arthur Gordon Pym
A3. The Journal  of Julius Rodman
B1. The Great Balloon Hoax
B2. The Facts in the Case of M. Valdemar
B3. Von Kempelen and His Discovery

Internetin merkittävimmän raskaaseen rockiin keskittyvän uutis- ja huhusivuston Blabbermouth.netin ylläpitäjä Borivoj Krgin vahvistaa levyn todella olevan valmisteilla: ”Kuulin ep:stä luottamuksellisesti aiemmin tänään, 1. huhtikuuta, eikä minulla ole syytä epäillä tiedon todenpitävyyttä.”

 

WORLD EXCLUSIVE: Ville Valo to unveil a Poe-themed ”HIM Sabbath” ep To Make Even Venus Herself Vanish in late May

Finnish love metal band HIM is about to break its long silence with a special 6-song vinyl ep due out on May 27 on Rise Above Records – the cult doom metal label run by Lee Dorrian of Napalm Death and Cathedral fame.

Soundi magazine can reveal exclusively that the Helsinki-based group has a very distinguished British guest on board this time: Black Sabbath guitar legend Tony Iommi is appearing on three of the tracks.

HIM guitarist Mikko ”Linde” Lindström is engaged to Iommi’s daughter Toni Marie Iommi and the seeds of the team-up were actually laid when the two axemen traded licks at the recording session of the superstar charity group The WhoCares Band a year ago.

Soundi was the only media in the world to gain access to the HIM – Sabbath recording sessions at Le Studio Poisson d’Avril in the South of France. Check out the video footage from the studio:

The release date of the ep ties in with the Gothic Romantic literary framework of the disc: May 27 marks the 185th anniversary of famed American author Edgar Allan Poe’s (1809-1849) enlistment to the US Army in 1827.

HIM leader, singer and songwriter Ville Valo has long been infatuated with Poe’s work and is now about to fulfill a life-long dream of an ”in absentia” collaboration with his greatest paragon by basing the ep’s lyrical content on selected texts by the father of horror fiction.

The title of the ep, To Make Even Venus Herself Vanish, is a quote from Poe’s famous 1841 mystery novel Murders in the Rue Morgue – already immortalized in metal music by the eponymously titled 1981 Iron Maiden track.

The track listing ofthe upcoming ep is as follows:

A1. The Adventure of Hans Pfaall
A2. The Narrative of Arthur Gordon Pym
A3. The Journal  of Julius Rodman
B1. The Great Balloon Hoax
B2. The Facts in the Case of M. Valdemar
B3. Von Kempelen and His Discovery

Soundi has also aqcuired the artwork of To Make Even Venus Herself Vanish with the embargo of publishing it no earlier or later than today. The cover takes its cue from the famous rendition of Edgar Allan Poe’s eyes that Ville has tattooed on his back.

Mr. Borivoj Krgin who runs the leading internet metal news and rumour site Blabbermouth.net corroborates the exciting news: ”This ep was brought confidentially to my attention earlier today, on the 1st April, and I see no need to dispute or challenge the credibility of the information.”

 

PÄIVITYS / UPDATE

Moni taisi kalenteriin katsottuaan huomata, mistä tässä aamuisessa HIM/Tony Iommi –uutisessamme oikeasti oli kyse: aprillipilasta. Blabbermouth.net-sivuston ja Borivoj Krginin nimen käyttöön kysyttiin ja saatiin lupa Krginiltä itseltään.

Most of our astute readers saw this HIM/Tony Iommi –news piece  for what it really was: an elaborate April Fools’ Day hoax. The names of both Blabbermouth.net and Borivoj Krgin were used with Mr. Krgin’s kind permission.