Vanhat kotikonnut ja ihastus, joka ei koskaan täyttynyt – Särkyneiden Discokellariin on helppo samaistua

5.12.2018 12:35

Nuoruusmaisemat, teini-iän kasvukivut ja pakahduttavat sydänsurut – niistä on Särkyneiden uusi single tehty. Tuskastuttavan autenttisella ysärikuvastolla kuvitettu Discokellari kertoo tarinan, johon varmasti jokainen voi samaistua. Menepä vaikka käymään omilla kotikulmillasi, joilla asuit yläastevuosina, niin aika nopeasti tulee samansuuntaisia muistoja mieleen.

Discokellari enteilee Särkyneiden 25. tammikuuta julkaistavaa Sinä nouset -levyä. Albumin on tuottanut Lauri Eloranta, ja luvassa on tiedotteen mukaan niin punkpopia, perusrockia kuin pianoballadikin. Albumin aiheisiin kuuluu ilmeisesti kevät, joka laulaja Millan mukaan ei ole kaikille helpointa aikaa.

”Kevät, joka on toisille toivoa antava valon pilkahdus pitkän pimeän ajan jälkeen, toisille se on pelkkää yksinäisyyden paljastavaa valon väkivaltaa, aikaa jolloin kaikki muut tuntuvat löytävän toisensa. Nuoruus, jolloin kaikki tapahtuu huumaavasti ensimmäistä kertaa, nuoruus joka ei ole mitään muuta kuin kaipuuta ja odottelua. Nuoruus, joka on onneksi jo ohi, ja jonka silti toivoisi olevan vielä täällä”, Milla kirjoittaa tiedotteessa.

Särkyneet nähdään helmikuussa levyjulkaisukeikoilla ainakin 2.2. Helsingin Bar Loosessa, 9.2. Helsingin Oranssilla, 22.2. Tampereen Telakalla ja 23.2. Turun TVO:lla.

Lisää luettavaa