Vanhuus ei tule yksin rokkiveteraaneillakaan – Aerosmith peruu keikkoja, Glenn Hughes tuupertui kesken keikan

Kummassakaan tapauksessa ei tietojen mukaan ole kuitenkaan kyse mistään vakavasta.
27.9.2017 10:15

Rockveteraanit ovat pitäneet lääkäreitä kiireisinä viime päivien aikoina. Aerosmith joutui keskeyttämään Etelä-Amerikan-kiertueensa laulaja Steven Tylerin terveydentilan vuoksi. Kiertuetta oli jäljellä enää neljän konsertin verran Brasiliassa, Chilessä, Argentiinassa ja Meksikossa, mutta Tyler lennätettiin sairaalahoitoon takaisin Yhdysvaltoihin ja lääkärit antoivat miehelle matkustuskiellon. Yhtye tiedotti asiasta sosiaalisessa mediassa ja totesi Tylerin kuitenkin palaavan pian takaisin jaloilleen.

”Olen todella pahoillani, tunnen pettäneeni teidät. En voi jatkaa kiertuetta, vaan lensin lääkärien määräyksestä takaisin São Paulon -keikan keikan jälkeen. Mutta ei huolta, en ole hengenvaarassa, mutta tämä vaatii pikaista hoitoa, jotta pystyn jatkossakin esiintymään”, Steven Tyler lähettää faneilleen terveisiä.

”Valitettavasti näille asioille ei voi mitään, enkä pysty aikatauluttamaan sairastelua keikkojen ympärille. ’Me ihmiset suunnittelemme ja Jumala nauraa…’ kuten sanotaan.”

Myös laulaja-basisti Glenn Hughes (Black Country Communion, ex-Deep Purple) säikäytti fanit keskeyttämällä keikkansa Uudessa-Seelannissa. Silminnäkijöiden mukaan Christchurchissa soittamansa kaksituntisen setin loppuvaiheilla Hughes tuupertui lavalle ja joutui viittomaan järjestysmiehiä avukseen. Hänet kiidätettiin välikohtauksen jälkeen läheiseen sairaalaan hoitoon.

”Hän oli juuri soittamassa jotain villiä bassokuviota, kun hän yhtäkkiä kumartui alas. Näytti siltä, kuin hän olisi yrittänyt korjata jotain efektipedaalia, mutta en usko että se oli syy hänen kumartumiselleen. Sitten hän viittoi roudarin luokseen ja tämä auttoi hänet pois lavalta. Lääkintähenkilökunta oli paikalla nopeasti”, silminnäkijänä toiminut Nick King kuvaili tilannetta.

Laulaja-basistin Facebook-sivuilla julkaistiin myöhemmin video, jossa hymyilevä Hughes kertoo kärsineensä vain nestehukasta ja uupumuksesta, mutta vakuuttaa olevansa jälleen voimissaan ja jatkavansa soolokiertuettaan normaalisti. Hyvä!

Lisää luettavaa