VIDEOITA: PMMP, Spiritualized, Keane, Satellite Stories

18.4.2012 10:59

Tehdäänpä katsaus kiinnostavimpiin tuoreisiin musiikkivideoihin, niitä kun on tuonne internetin syövereihin taas ilmestynyt.

PMMP:n kesäkuussa julkaistavan albumin ensimmäinen maistiainen on nimeltään Heliumpallo. Biisi on saanut kuvituksekseen varsin erikoisen, unenomaisen videon, jota on turha lähteä sanoin selittelemään. Katsokaa itse. Ja sen jälkeen kannattaa katsoa myös Soundin tekemä making of -video haastatteluineen.

YouTube video

Piano-basso-rummut -metodilla työskentelevä brittipopbändi Keane palaa uudella Disconnected-singlellä. Miten toimii yhdistelmänä kepeästi rullaava popbiisi ja kauhuelokuva? Videoltahan se selviää.

YouTube video

Seuraavaksi sitten K-18 kamaa. Spiritualizedin huikean hienon Sweet Heart Sweet Light -albumin pitkä ja komea Hey Jane -single on puettu videolla varsin raadolliseen asuun. Suosittelen katsomaan, tosin viimeisten minuuttien väkivalta ei sovellu nuorille tai herkille.

YouTube video

Viime vuonna kakkosalbuminsa P.S. Maj’lle julkaissut Suvi Isotalo pistää kehiin singlen nimeltä Irti. Sen videolla seikkaillaan aasian lämmössä ja Suomen harmaudessa. Välissä Suvi itse yrittää jonkinlaista esiintymisasujen suomenennätystä. Video on toistaiseksi nähtävissä vain Rumban nettisivuilla.

Maaliskuun Soundin Oulu-jutussakin esitelty Satellite Stories on julkaissut uuden videon kappaleeseensa Anti Lover. Sympaattinen bändi, tarttuva indierockbiisi ja videolla hyväntuulista kotibiletystä. Ei valittamista.

YouTube video

Otetaan lopuksi esittelyyn vielä yksi tuore kotimainen artisti. Kari Tapiiri on tämä hippi nimeltään ja akustinen biisinsä tottelee nimeä Maailmanpyörä. Videolla muun muassa potkukelkkaillaan pellolla.

YouTube video