Videotodistusaineistoa: U2, The Afghan Whigs, Ramona Lisa

Uuden levyn julkaisuun valmistautuva irlantilaisjätti U2 palasi eilen julkisuuteen ryminällä. Bändi oli ensimmäinen musiikkivieras Jimmy Fallonin isännöimässä The Tonight Show’ssa

Fallon peri talk show’n isännän paikan Jay Lenolta. U2 esitti ohjelmassa uuden singlensä Invisible yhdessä paikallisen soittokunnan kanssa New Yorkissa, kuuluisan 30 Rock -rakennuksen katolla.

Bändi esitti myös akustisen version parhaan alkuperäiskappaleen Oscar-palkinnosta kilpailevasta biisistä Ordinary Love ohjelman housebändin The Rootsin säestyksellä. U2 on yksi 2. maaliskuuta pidettävän Oscar-gaalan esiintyjistä.

Viimeisimpien huhujen mukaan irlantilaisnelikon 13. studioalbumin julkaisu tapahtuu kesän aikana. Levyn on tuottanut muun muassa Gnarls Barkleysta ja Broken Bellsistä tuttu Danger Mouse.

Katso U2:n esiintyminen ensimmäisessä Jimmy Fallonin isännöimässä The Tonight Show’ssa alla.

Greg Dullin johtama The Afghan Whigs on julkaissut uuden singlen. Algiers on mukana 15. huhtikuuta julkaistavalla Do To The Beast -albumilla, joka on yhtyeen ensimmäinen studioalbumi 16 vuoteen.

Biisin musiikkivideo näyttää tältä.

Indieyhtye Chairliftin laulaja Caroline Polachek julkaisee keväällä sooloalbumin (hauskalla) taiteilijanimellä Ramona Lisa. Arcadia julkaistaan 15. huhtikuuta.

Levyn nimibiisistä julkaistiin tänään musiikkivideo. Tiedotteen mukaan levyllä on mukana rakkausaiheisia lauluja sekä luontoallegorioita. Mielenkiintoista.