”Vielä kerran hän meille kostaa… Kaiken!” – Selvitimme ajatuksia Trio Niskalaukauksen uuden albumin nimen taustalta

19.2.2020 13:07

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus julkaisee kuudennen studioalbuminsa 20. maaliskuuta. Levyn ensimmäinen single Kolme vuotta sitten on jo tarkistettavissa.

Tulevan pitkäsoiton nimi on Mahdoton yhtälö, ja sen biisilista näyttää seuraavalta:

Tie uuteen kotiin
Hannukainen
Kolme vuotta sitten
Elämänohje
Kuolla seisten
Vaarallista ryhmää
Suuri pensas
Aikamatkaaja
Vuoden pisin päivä

Kaikki kappaleet tekstittänyt Timo Rautiainen kertoo levyn otsikon viittaavan moniin levyn sanoituksiin.

– Taas kerran tuntuu siltä, että koko ihmislajin tulevaisuus on mahdoton yhtälö – moninkin tavoin. Esimerkiksi ilmastonmuutoksesta puhutaan nyt paljon, mutta teot sen hillitsemiseksi ovat naurettavan riittämättömiä. Ei olla vieläkään tajuttu, että on olemassa asioita, joita ei voi korjata rahalla.

– Lisäksi olemme kovin valmiita hyppäämään suin päin sen niin sanotun totuuden torven kelkkaan, jolla on lyödä pöytään ”paras tarjous”. Tämähän tarkoittaa sitä, että se itselle sopiva totuuden torvi antaa juuri sellaisen vastauksen, joka halutaan kuulla – faktoista viis. Päät ovat pensaassa ja vahvasti.

– Tai sitten saatetaan kysellä sen vapahtajan perään, joka tarjoaa jotakin parempaa paikkaa ja/tai uutta kotia. Eikä myönnetä sitä tosiasiaa, että ei ole mitään ylimaallista ”pelastajaa” vaan meidän on siivottava omat paskamme ihan itse.

– Voisin toki mainita myös ihmisten ikiaikaiset harhaluulot siitä, että me olemme luomakunnan kuninkaita, ja voimme tähäm kummallisen ajatuksen varjolla tehdä rakkaalle äiti maalle mitä tahansa. No, vielä kerran hän meille kostaa… Kaiken!

Trio Niskalaukaus suuntaa tien päälle heti  levyn ilmestyttyä. Kevätrundi etenee seuraavasti:

20.03. Jyväskylä, Lutakko
21.03. Joensuu, Kerubi
27.03. Helsinki, The Circus
28.03. Hamina, Wanha Työski
02.04. Kuopio, Henry´s Pub
03.04. Oulu, Zemppi Areena Kempele
04.04. Nivala, Tuiskula
17.04. Tampere, Olympia
18.04. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
24.04. Kouvola, House of Rock
25.04. Punkaharju, Luola Events Kalliosali
30.04. Laukaa, Laukaanhovi
01.05. Vantaa, Tulisuudelma
02.05. Turku, Apollo
29.05. Kemi, Ramona
30.05. Iisalmi, Graceville

Lisää luettavaa