Viime hetken muutoksia Bruce Dickinsonin sooloyhtyeessä – Suomeen saapuu eri kokoonpano kuin aiemmin ilmoitettiin

17.2.2024 14:23

Iron Maiden -solisti Bruce Dickinsonin The Mandrake Project -sooloalbumi näkee päivänvalon 1. maaliskuuta. Dickinson lähtee myös kiertämään levyn tiimoilta ja saapuu retkellään myös Suomeen (Helsingin Kulttuuritalo 13.6.). Kiertuekokoonpano on kuitenkin kokenut muutoksia vain pari kuukautta ennen starttia.

”Valitettavasti kitaristi-tuottaja Roy Z ei liity bändin matkaan henkilökohtaisten sitoumusten takia”, Dickinson kertoo tiedotteessa. ”Hän pysyy Los Angelesissa remiksaamassa ja remasteroimassa katalogia. Me kaikki tiedämme, että show’n on jatkuttava, ja tämä projekti on liian tärkeä kaikille puolivillaiseen käsittelyyn. Olen harmissani Roystä sillä hän kokosi suurimman osan albumin ja kiertueen bändistä, otti Mistherian & Dave Morenon mukaan ja mentoroi kitaristi Chris Declerqiä.”

Roy Z:n tilalle astuu kaksi kitaristia: Ruotissa syntynyt laulaja-lauluntekijä, tuottaja Philip Naslund ja sveitsiläinen sessiokitaristi Chris Declercq. Yhtyeen täydentävät jo aiemmin julkistetut Dave Moreno, Mistheria ja Tanya O’Callaghan.

Samassa yhtyedessä Dickinson on julkistanut lämmittelykeikan Orange Countyn The Observatoryssä 15. huhtikuuta.

”Emme pelkää kypsytellä bändiä julkisesti”, Dickinson kommentoi. ”Tämä keikka tulee olemaan melkein kuin treenit – on jännittävää ajatella mihin nämä muusikot pystyvät – erityisesti silloin kun paikalla on yli tuhat fania!”

Lisää luettavaa