Viimeinen luku hiphop-veteraanien tarinaan – A Tribe Called Quest julkaisee 18 vuoden tauon jälkeen uuden levyn

28.10.2016 11:54

Jo pariinkin otteeseen hanskat naulaan lyönyt hiphop-veteraaniyhtye A Tribe Called Quest esiintyi viime vuonna televisiossa ensimmäistä kertaa 18 vuoteen The Tonight Show’n musiikkivieraina. Esityksestä inspiroituneena ryhmä suuntasi yhdessä studioon ja loi vielä yhden albumin yhtyeen katalogiin. Edellinen levy The Love Movement julkaistiin vuonna 1998.

Levyllä on mukana kaikki neljä alkuperäistä jäsentä eli Q-Tip, Ali Shaheed Muhammad, Jarobi White sekä maaliskuussa diabeteksen aiheuttamiin komplikaatioihin kuollut Phife Dawg. Lisäksi levyllä vierailevat Busta Rhymes ja Consequence. Yhtyeen viimeiseksi jäävä albumi julkaistaan 11. marraskuuta, kertoo Q-Tip Facebookissa julkaisemassaan kirjeessä.

A Tribe Called Quest perustettiin New Yorkissa vuonna 1985 ja julkaisi debyyttialbuminsa 1990. Kuuden studioalbumin jälkeen yhtye lopetti toimintansa 90-luvun lopussa, kunnes aktivoitui jälleen 2006 keikoille. Vuonna 2013 bändi kuitenkin ilmoitti jälleen lopettavansa ja on sen jälkeen tehnyt vain muutamia yksittäisiä esiintymisiä.

Lisää luettavaa