Viimeisellä Euroopan-kiertueellaan olevan konkariyhtyeen kitaristi sairaalaan sydänkohtauksen vuoksi

17.6.2016 09:56

Pitkän linjan rockyhtye Status Quon kitaristi Rick Parfitt kiidätettiin varhain keskiviikkoaamuna sairaalaan sydänkohtauksen vuoksi. Yhtye on parhaillaan Euroopan-kiertueella ja konsertoi tiistai-iltana Turkissa. Yhtye tiedottaa asiasta Facebook-sivuillaan.

67-vuotias Parfitt on hoidossa turkkilaisessa sairaalassa, ja vaikka hänen terveydentilansa on vakava, on hän jaksanut vitsailla haluavansa tavanomaisen kupposen teetä kahdella sokeripalalla ja makeutusaineella.

Parfittin sydän on oireillut ennenkin ja kitaristille on tehty ohitusleikkaus vuonna 1997. Hän sai sydänkohtauksen myös viisi vuotta sitten.

Status Quon on tarkoitus esiintyä hyväntekeväisyystapahtumassa lauantaina 18. kesäkuuta. Keikkaa ei tulla perumaan, vaan Partiffia tuuraa Status Quo -basisti John Edwardsin poika Freddie.

Freddie tulee yhtyeen mukaan myös todennäköisesti tuuraamaan Parfittia 3. heinäkuuta Tukholmassa.

Vuonna 1962 perustettu Status Quo on parhaillaan kiertueella, jonka jälkeen yhtye aikoo ”ripustaa sähkökitarat naulaan”.

Lisää luettavaa