Von Hertzen Brothers pysyy ensi vuonnakin kiireisenä – kevätkauden keikkakalenteri julkistettu

12.12.2017 12:12

Juuri tullut tiedote kertoo, että Von Hertzen Brothersin parhaillaan käynnissä oleva War Is Over -kiertue saa jatkoa keväällä. Yhtye aloittaa kevään keikkarupeaman Hämeenlinnan Aulanko-areenalta perjantaina 9. maaliskuuta, ja seitsemän paikkakuntaa kattava rundi päättyy perjantaina 18. toukokuuta Helsingin Tavastialle.

Mikko von Hertzen innostuu tiedotteessa suorastaan runolliseksi: ”Lumet sulavat. Auringon ohuen lämmön aiheuttamat väristykset tuntuvat selkäpiissä. Jokien varsilta kuuluu huojentunutta ilakointia. Pesimään palaavia lintuja alkaa näkyä sinitaivaalla. Von Hertzen Brothers palaa reissuiltaan aiheuttamaan sydämentykytyksiä yöllisiin kinkereihin. Odotamme innolla maaliskuuta, Suomi”, laulaja kirjoittaa.

Ennen kevään keikkoja Von Hertzen Brothers esiintyy Suomessa vielä perjantaina 15. joulukuuta Joensuun Kerubissa ja seuraavana päivänä Jyväskylän Lutakossa. Ensi vuoden konserttien liput tulevat myyntiin keskiviikkona 13. joulukuuta kunkin keikkapaikan omissa lipunmyyntikanavissa.

9.3. Hämeenlinna, Aulanko-areena
10.3. Kuopio, Puikkari
16.3. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
17.3. Turku, M/S Viking Grace
23.3. Anjala, Mari´s Coffee
24.3. Lappeenranta, Old Cock
18.5. Helsinki, Tavastia-klubi

Lisää luettavaa