Vuonna 1989 pienen levykaupan nurkassa soitti uusi bändi nimeltä Nirvana – tältä homma kuulosti

7.6.2022 14:27

Tiesitkös, että Nirvana oli 1980–luvun lopussa hetken aikaa nelimiehinen bändi? Alempana löytyy ihan videomuotoistakin todistusaineistoa asiasta. Kun yhtye valmistautui promotoimaan juuri äänitettyä Bleach-esikoislevyään, Kurt Cobain päätti, että bändiin tarvittiin toinen kitaristi. Pesti annettiin Jason Evermanille, joka oli kustantanut jo Bleachin levytysurakkaa. Evermanin ura Nirvanassa jäi lopulta lyhyeksi, ja kun mies kokeili siipiään vielä Soundgardenissa ja parissa muussa kokoonpanossa, hän vaihtoi uraa Yhdysvaltain asevoimien puolelle.

Metal Hammer löysi Youtuben pimennoista videopätkän, jolla Nirvana nähdään Bleach-kiertueen aikoihin. Videon keikka soitettiin Los Angelesissa Rhino Records -levykaupan tiloissa, ja setissä on mukana muun muassa sellainen myöhemmin suhteellisen tunnetuksi tullut kappale kuin Polly. Promokeikka esitettiin kesäkuussa 1989, ja heinäkuussa Cobain sitten vihelsi pelin poikki. Rundin loput keikat peruttiin, yhtye lensi kotiin ja Everman sai lähteä.

Rumpali Chad Channingin vuoro koitti huhtikuussa 1990. Saman vuoden syyskuussa Melvinsin Buzz Osbourne esitteli Cobainille nuoren perkussionistin nimeltä Dave Grohl, ja pian sen jälkeen alkoikin sitten tapahtua suuria asioita. Mutta se on jo eri tarina, se.

Lisää luettavaa