Wacken-instituutiolla on uusia suunnitelmia tälle vuodelle, ja niitä tähdittämään tarvitaan Nightwish

Nightwish Wackenissa vuonna 2018.
Julien Reynaud / APS-Medias / ABACAPRESS / ddp images / AOP

Niin se festarikenttäkin alkaa pikkuhiljaa elpyä koronapiinan jälkeen. Metallimusiikin jättitapahtumaa Wacken Open Airia ei tänä vuonna juhlita, mutta festivaali ei ilmeisesti halunnut viettää toista vuotta putkeen tyystin hiljaiseloa. Niinpä syyskuulle on suunnitteilla jotain uutta ja erilaista.

Blabbermouth kertoo Wacken-organisaation kasaamasta Bullhead City -minifestivaalista, joka järjestetään 16.–18. syyskuuta Wackenin kylässä Saksassa. ”Minifestivaali” on kuitenkin venyvä käsite, sillä tapahtuman yleisökapasiteetti on Blabbermouthin mukaan jossain 20000 katsojan kieppeillä. Pientähän tuo on tietysti verrattuna normi-Wackenin 85000 katsojaan. Konsepti näyttää muuten varsin wackeniaaniselta, eli perinteisen metallimusiikin merkeissä edetään.

Bullhead Cityn esiintyjäkaarti on sikäli huomionarvoinen, että pääesiintyjän paikalla nähdään Suomen metalliylpeys Nightwish. Festarin muita bändejä ovat muun muassa Blind Guardian, Powerwolf, Doro ja Gaahls Wyrd. Eli mikäli kaipaat Wackenin tunnelmaan ja syyskuussa on vapaata, tutustupa tähän asiaan tarkemmin!