The Moody Bluesin alkuperäislaulaja sekä Paul McCartneyn kanssa Wingsin perustanut Denny Laine on kuollut. Asiasta uutisoi Rolling Stone. Muusikko menehtyi 5. joulukuuta keuhkoparenkyymisairauteen. Hän oli 79-vuotias.
”Olin hänen sänkynsä vieressä, pidin häntä kädestä ja soitin hänen lempijoululaulujaan”, laulaja-kitaristin vaimo Elizabeth Hines kirjoittaa lausunnossaan. ”Maailmani ei tule olemaan enää entisensä. Denny oli uskomattoman hieno ihminen, niin rakastava ja mukava. Hän teki päivistäni värikkäitä, hauskoja ja täynnä elämää – kuten hän oli itsekin.”
Laine perusti Denny Laine and the Diplomats -kokoonpanon tulevan Electric Light Orchestra -rumpali Bev Bevanin kanssa jo teini-ikäisenä. Suuremman suosion syrjään Laine pääsi tarttumaan vuonna 1964, jolloin hän yhdisti voimansa Ray Thomasin ja Mike Ponderin kanssa perustaakseen The Moody Bluesin. Yhtye aloitti coverbändinä Lontoossa ja iski nopeasti kultasuoneen versioimalla Bessie Banksin Go Now -kappaleen. Biisillä laulanut ja kitaraa soittanut Laine poistui kokoonpanosta kuitenkin bändin pian The Magnificent Moodies -debyyttialbumin julkaisun jälkeen. Syyksi Laine ilmoitti levy-yhtiön ahneuden.
Vuonna 1971 Laine perusti Linda ja Paul McCartneyn kanssa Wingsin. Laine oli tutustunut McCartneyyn Moody Bluesin lämmitellessä The Beatlesiä. Laine kiersi ja äänitti Wingsin kanssa käytännössä koko 70-luvun ja oli antamassa panoksensa kappaleille kuten Live and Let Die, Jet, Silly Love Songs ja Band on the Run.
Wingsin hajottua 1980-luvun alussa Laine jatkoi yhteistyötään McCartneyn kanssa tämän Tug of War ja Pipes of Peace -soololevyillä. Myöhemmin Laine julkaisi omia soololevyjä ja kiersi ahkerasti.
Laine nimettiin Rock and Roll Hall of Fameen The Moody Bluesin jäsenenä vuonna 2018.
EDIT. 6.12. klo. 00.03: Vaihdettu jutun pääkuva. Alkuperäisessä ei ollut Laine.