Within Temptationin Sharon den Adel taas raskaana

26.11.2010 19:18

Sarjakuvakonseptiin luottava, tuottaja Daniel Gibsonin kanssa työstetty Within Temptationin uusi albumi The Unforgiving ilmestyy suunnitelmien mukaan ensi maaliskuussa. Levyn on nauhoitettu ja raidat ovat miksauspöydällä.

Yhtye on kuitenkin joutunut muuttamaan kiertuesuunnitelmia laulaja Sharon den Adelin ja kitaristi Robert Westerholtin kolmannen lapsen takia.

– Emme suunnitelleet tätä raskautta, mutta toivotamme toki lapsen tervetulleeksi elämäämme rikastuttamaan. En kuitenkaan uskalla lähteä kiertueelle ollessani viimeisilläni, joten rundimme käynnistyy vasta ensi syksynä, den Adel sanoo.

Within Temptationin kiertue käynnistyy syyskuun lopulla. Vahvistetut päivät löytyvät täältä.

Lisää luettavaa