”Yksi niistä hetkistä, jolloin ymmärsimme, että tulemme selviämään” – Bruce Dickinson vastaanotti todella komean kunnianosoituksen

7.4.2019 18:45

Bruce Dickinson vieraili lauantaina Sarajevossa, Bosnia-Herzegovinassa vastaanottamassa hänelle aiemmin myönnetyn kaupungin kunniakansalaisen arvonimen. Kunnianosoitus on peruja vuoden 1994 konsertista, jolloin Iron Maiden -laulajan esiintyi soolobändinsä kanssa sodan repimässä kaupungissa. Riskaabelista tempauksesta on tehty myös dokumenttielokuva.

Päätöksen kunnianosoituksen myöntämisestä Dickinsonille teki Sarajevon kaupunginvaltuusto. Perustelujen mukaan laulaja ”osallistui merkittävästi Sarajevon vahvistamiseen sekä solidaarisuuden, demokratian ja ihmisten välisten suhteiden kehittämiseen”.

Sarajevon pormestari Abdulah Skaka sanoi puheessaan, että Dickinsonin konsertti oli ”yksi niistä hetkistä, jolloin ymmärsimme, että tulemme selviämään.” Dickinson puolestaan hämmästeli kaupungintalolla järjestetyssä tilaisuudessa, kuinka 25 vuoden takainen keikka ”merkitsee edelleen niin paljon, että kansa myöntää minulle tämän symbolisen palkinnon.”

”Vaikka tämä onkin suuri kunnia, mielestäni tämä kuuluu yhtä lailla Sarajevon asukkaille jotka ovat edelleen täällä”, Dickinson kommentoi.

Alla videoita tilaisuudesta.

 

Lisää luettavaa