Yleisössä tapahtuu hämmentäviä asioita Volbeatin tuoreella videolla – katso animoitu Black Rose

Kappaleella vierailee lisäksi Danko Jones.
13.6.2017 10:07

Tanskalaisrokkarit ovat julkaisseet uuden animaatiovideon viimeisimmältä Seal The Deal & Let’s Boogie –albumiltaan löytyvään Black Rose -kappaleeseen. Toon53 Productions -tuotantotiimin ohjaama ja animoima video seuraa kovasti Volbeatilta kuulostavan yhtyeen keikkaa, josta yleisö nauttii mitä erikoisemmilla tavoilla – muun muassa kiihdytyskisojen ja nyrkkeilymatsin merkeissä.

Yhtyeen kitaristi Rob Caggiano kertoi levyn julkaisun aikaan TeamRockin haastattelussa, miten Danko Jones päätyi mukaan vierailemaan kyseiselle kappaleelle:

”Hän on bändin hyvä ystävä; pidämme hänen tekemisistään ja hän pitää Volbeatista. Hänen bändinsä oli mukana edellisellä kiertueellamme ja se oli hienoa. Hän on mahtava tyyppi ja samanlainen musiikkinörtti kuin mekin”, Caggiano totesi.

”Kun Michael [Poulsen] lauloi biisiä studiossa, hän alkoi pohtia, että tämähän kuulostaa ihan Dankon heiniltä. Ja niinhän se tekee! Pystyimme lähes kuulemaan hänet laulamassa säkeistöjä ennen kuin niin edes oikeasti tapahtui. Kysyimme häntä mukaan, hän innostui asiasta heti ja hoiti osuutensa täydellisesti.”

Volbeat kiertää parhaillaan Pohjois-Amerikassa Metallican lämmittelijänä. Elo-syyskuussa Volbeat kiertää puolestaan Eurooppaa stadionkiertueen merkeissä. Mukaan kyseiselle jättikiertuelle lähtee myös Amorphis.

Lisää luettavaa