Yli 40-vuotinen legenda lopettaa – Levykauppa Epe’s sulkee ovensa ja jatkaa nettikauppana

14.1.2014 17:24

”Musiikin kulutuksen rakennemuutos ja äänilevymyynnin vuosia jatkunut lasku on johtanut siihen, että joudumme sulkemaan Suomen kaikkien aikojen tunnetuimman levykaupan.”

Näillä surullisilla sanoilla alkaa Levykauppa Epe’sin omistajan ja perustajan Epe Heleniuksen tänään lähettämä tiedote. Hän joutuu sulkemaan vuonna 1972 avaamansa levykaupan. Jatkossa Epe’s toimii vain netissä osoitteessa www.epes.net. Lisäksi nykyiseen liiketilaan jää noutopiste nettisivujen kautta tilattuja tuotteita varten.

Mutta jotain hyvääkin, ainakin kuluttajan kannalta: viimeisten aukioloviikkojen aikana Tampereen Kyttälänkadulla 80-luvun alusta lähtien toimineessa liikkeessä pidetään tyhjennysmyynti.

Eli nyt on korkea aika tehdä kuten Eppu Normaali lauloi vuonna 1979:

”Nyt kävelemme kurkoina Epekseen
On askeleemme näin kepeä
kun tottelemme vain Epeä”

Lisää luettavaa