Yliopistobileet vuonna 1989 – lavalla Alice In Chains

Ennen Facelift-debyyttilevyn (1990) julkaisua pidetyltä keikalta on nyt tarjolla videomateriaalia.

Alice In Chains solmi levytyssopimuksen Columbia Recordsin kanssa vuoden 1989 syyskuussa luotuaan ensin itselleen nimeä Washingtonissa ja sen liepeillä. Kuukautta myöhemmin muutama kaupungin yliopistolla opiskellut bändin pitkäaikainen fani osallistui Spokanen kaupungissa pidettävään konserttiin. Alice In Chainsin ei ollut alun perin tarkoitus esiintyä kyseisessä tapahtumassa, mutta yhtye päätyi lavalle avausaktin peruttua tulemisensa. Rykäisyn jälkeen mainitut opiskelijat hakeutuivat juttusille suosikkiensa kanssa ja kutsuivat nämä soittamaan opinahjoonsa.

2000 dollarin liksaa vastaan Alice In Chains veivasi pari kuukautta tämän jälkeen Washington State Universityn CUB Ballroomissa 450 ihmiselle. Tunnin setin aikana väki sai kuulla mm. coverin David Bowien Suffragette Citystä. Ei kun tsekkaamaan alta mikä meininki tuolloin oli. Kokopitkän keikkataltioinnin perässä seuraa myös autenttinen, konserttia vuonna 1989 yliopistoradiossa promotoinut mainos. Liput muuten maksoivat tuolloin viisi dollaria, yei. Asiasta ensimmäisenä uutisoineen Alternative Nationin sivuilta löytyy tarkempia lisätietoja sekä mm. shown järjestäneiden ja bändin majoittaneiden opiskelijoiden haastatteluja.