Yllättyssinglen julkaisseelta System Of A Downilta tuskin tulee enempää uutta musiikkia lähitulevaisuudessa, sanoo kitaristi

Tuore singlejulkaisu ei auttanut selvittämään levyn tekemiseen liittyviä erimielisyyksiä.
17.11.2020 10:00

System Of A Down julkaisi marraskuun alussa kaikkien yllätykseksi kahden kappaleen verran uutta musiikkia. Singlejulkaisua ei kukaan osannut odottaa, sillä bändin jäsenet ovat kertoneet haastatteluissa, etteivät he pääse yhteisymmärrykseen siitä, miten uutta musiikkia ja pitkäsoittoa pitäisi lähteä yhdessä luomaan. Tästä syystä yhtye ei ollutkaan julkaissut uutta musiikkia 15 vuoteen ennen kuun alussa ilmestynyttä Protect The Land/Genocidal Humanoidz -singleä.

Singlejulkaisu saattoikin herätellä SOAD-faneissa toiveita siitä, että ehkä uusien biisien työstäminen on auttanut bändiä löytämään sovun ja kenties alkaa nyt työstää sitä kauan odotettua uutta levyä. Tuoreessa Guitar World -lehden haastattelussa kitaristi Daron Malakian kuitenkin valitettavasti ampuu nämä toiveet alas ja toteaa, että nyt julkaistu single oli poikkeustapaus, sillä ne tehtiin levittämään tietoisuutta Armenian ja Azerbaidžanin välisestä konfliktista, joka eskaloitui tänä syksynä sodaksi. Kappaleiden avulla kerättiin myös rahaa hyväntekeväisyyteen.

”Emme me suunnitelleet tämän singlen julkaisua. Tarkoitukseni oli julkaista nämä kappaleet Scars On Broadway -bändini kanssa, mutta sitten tuli tämä tilanne ja sai meidät laittamaan erimielisyytemme sivuun. Erimielisyytemme, jotka ovat vain bändin sisällä. Mehän tulemme muuten hyvin juttuun eikä kenenkään välillä ole vihanpitoa. Olemme kuin perhe. Moni ajattelee, että ’Serj (Tankian, laulaja) ja Daron eivät tule toimeen’, mutta se ei ole totta. Mutta Serjillä ja Daronilla tai Shavolla ja Serjillä, eri jäsenillä on erilainen ajatus siitä, miten bändin pitäisi mennä eteenpäin. Siihen erimielisyytemme liittyvät”, Malakian toteaa.

”En koskaan sano ei koskaan, mutta samanaikaisesti en odota, että System Of A Down alkaisi tehdä lisää musiikkia ihan lähiaikoina. Olemme saaneet katalogiimme kaksi uutta kappaletta, jotka ovat samalla tasolla vanhan tuotantomme kanssa ja fanit ovat ottaneet ne hyvin vastaan, mikä merkitsee minulle paljon. Se saa riittää tällä hetkellä. Jos jotain tapahtuu myöhemmin, keskustelemme siitä, mutta nyt aion jatkaa sitä mitä olin tekemässä ja muut jatkavat omia juttujaan.”

Lisää luettavaa