AJATTARA: Kuolema

Todistajalausunnon mukaan Ajattaran johtohahmon Ruojan edesmenneen ukin kiljut olivat varsin mainiota juotavaa Keravan Ahjon syvissä metsissä. Ilmeisesti elämän – tai ehkä tässä tapauksessa kuoleman – eliksiirit ovat vaikuttaneet paremmin Amorphiksen vokalistina tunnetun Pasi Koskisen psyykkeeseen hyvinkin luovalla tavalla, sillä Ajattaran kakkosalbumi Kuolema on vaikuttava teos.

Avausraitaa Antakaa elää voinee jo kutsua klassikoksi synkän metallin saralla. Raskaasti etenevä suruvirsi nousee kertosäkeessään sellaisiin mittoihin, että voidaan puhua metallistin hautajaismarssin arkkityypistä. Vaikka samalle tasolle ei jatkossa ihan ylletä, on muukin kappalemateriaali sen verran tasokasta, että voidaan puhua yhdestä kevään merkkitapauksesta.

Sitten parin vuoden takaisen Itse-albumin on Ajattara kypsytellyt soundinsa ja sävellyksensä täysin uusiin luovuuden sfääreihin. Näin synkkää, painostavaa ja ahdistavaa metallialbumia ei Suomessa olla julkaistu välttämättä koskaan. Ja mikäli Amorphis päättäisi palata brutaalimman death metal-ilmaisun pariin, selviytyisi Koskinen örinöistä Kuoleman perusteella kiitettävin arvosanoin. Raskasta ja primitiivistä, kyllä. Uudistavaa? Ei niinkään, mutta riittävän kieroutunutta, että Ajattara nousee yksinkertaisten riffien tehoon vannovan massan yläpuolelle. Primitiivistä black metallia? Ei, vaan jotakin paljon, paljon enemmän.