Artisti: Muse

Muse saapuu Suomeen joulukuussa

Syksyllä uuden The 2nd Law -albumin julkaiseva Muse saapuu Hartwall Areenalle joulukuun 10. päivä. Konsertin lipunmyynti starttaa ensi viikon torstaina 14.6. Lippupisteessa ja Tiketissä.

Musen uusi lokakuussa 2012

Musen manageri Anthony Addis on kertonut devonilaisyhtyeen suunnitelmista.

Megatrio työskentelee parhaillaan studiossa uuden studioalbumin kimpussa, mutta managerin mukaan odotettu pitkäsoitto ilmestyy vasta ensi vuoden lokakuussa.

Muse vetäytyy studioon syyskuussa

Brittiyhtye Muse ryhtyy nauhoittamaan The Resistance -albumin (2009) seuraajaa syyskuussa. Yhtye vetäytyy nauhoituspuuhiin heti Readingin ja Leedsin festivaaleilla tapahtuvien pääesiintyjäkeikkojen jälkeen. Musen jäsenet kertoivat aikaisemmin kesällä, että yhtyeen seuraavan albumin soundi on aikaisempia "lempeämpi".

Musella pehmeämpi suunta?

Brittiyhtye Muse nauhoittaa uuden studioalbuminsa syys- ja lokakuun aikana. Rumpali Dominic Howard ja basisti Chris Wolstenholme lupaavat NME:lle levyn ilmestyvän ensi vuoden aikana. 

Warner Music Groupin hinta selvillä

Tammikuusta alkaen myynnissä ollut Warner Music Group, jonka alla toimivat muun muassa alamerkit Atlantic Records, Reprise Records ja EastWest Records, on saamassa uudet omistajat vielä lähipäivinä.