Ennakkokuuntelu: Kolmen naisen kokoonpano Ocelot teki kappaleen väistämättömän tapahtumisesta

Sanna Lehto

Tarjolla tänään: helsinkiläistrio Ocelot esittelee maailmalle toisen singlensä nimeltä Hämärä. Virallisesti kappale tulee julki 9. marraskuuta, mutta Soundin lukijakunta voi tarkastaa tuotoksen jo näin etukäteen. Hyvä!

Biisi esittelee samalla kokoonpanon tulevaa ep:tä, joka puolestaan ilmaantuu julki ensi vuonna. Hämärä kertoo tekijöiden mukaan jonkin asian tai elämänvaiheen vääjäämättömästä lopusta – siitä, kun todellisuus kristallisoituu.

”Polttava valo sokaisee näkökentän, kunnes kirkkaus tasaantuu ja pirstoutunut kuva hahmottuu edessäsi. On aika siirtyä eteenpäin”, yhtye kuvailee tiedotteessa.

Emilia Pennasen, Satu Salmisen ja Johanna Järvisen muodostama yhtye tiedottaa tekemisistään täällä. Keikkoja bändillä ei näytä olevan tällä hetkellä buukattuna, mutta eiköhän siihenkin saada muutos jossain vaiheessa.