Haipuvan kesän haikeutta sekä kuvin että sävelin – ensinäytössä upouuden NEØV-singlen musiikkivideo

31.8.2018 10:49

NEØV on tulevan albuminsa suhteen ajoissa liikenteessä. Kuopiolaisyhtyeen Volant-levy julkaistaan helmikuussa 2019, mutta siltä esitellään ensimmäinen single jo tänään. Tämä Elysion-kappale sai kyytipojakseen myös musiikkivideon, joka saa tällä kellonlyömällä ensi-iltansa Soundin verkkosivuilla. Katso yläpuolelta!

”Elysion valmistui uuden albumimme biiseistä ensimmäisenä ja tuli samalla määrittäneeksi koko levyn soundia”, kertoo yhtyeen laulaja ja biisintekijä Anssi Neuvonen tiedotteessa.

Elysion kertoo tiedoksiannon mukaan tuonpuoleisesta, periaatteessa saavuttamattomissa olevasta toisesta tasosta, jonka voi kuitenkin halutessaan nähdä aukeavan edessään tässä ja nyt. ”Aina on mahdollista elää omille unelmilleen, antaa niiden kantaa ja tällä tavoin kohota uudelle tasolle. Kyse on siis tavasta katsoa asioita, elämänfilosofiasta”, Neuvonen selvittää.

NEØV nähdään syksyllä 2018 showcase-keikoilla Hampurin Reeperbahn Festivalilla 21.9. sekä Tampereen Lost In Musicissa 4.10. Keväällä 2019 yhtye esiintyy levynjulkaisukiertueella Suomessa ja Keski-Euroopassa.

Lisää luettavaa