”Jos olisin jatkanut sillä tiellä, olisin jo kirstussa” – Alexi Laiholla meni 10 vuotta sitten liiankin lujaa

AOP

Soundista 2/19 löytyy pitkä Alexi Laihon haastattelu, jossa Bodom-johtaja kertoo toimittaja Aki Nuopposelle muun muassa siitä, miten viina meinasi kiilata elämässä musiikin edelle. Julkaisemme osan artikkelista nyt verkkoversiona.

Sosiaalisessa mediassa on liikkunut vii­me aikoina leikkimielinen kymmenvuotishaaste, jossa käyttäjät ovat postailleet kymmenen vuoden takaisia kuvia tuo­reimpien kuviensa rinnalle ja innostu­neet miettimään elämänsä muutoksia.

Kymmenen vuotta sitten Children of Bodom oli juuri julkaissut Blooddrunk-albumin (2008). Jos selailee tuon aikai­sia haastatteluja vaikkapa Soundin tai Infernon sivuilta, toistuvat tietyt teemat täysin peittelemättä.

Laiholla oli tapana tehdä haastattelu­ja krapulassa, studiopäivätkin saattoivat olla lievää selviytymistaistelua ja yhtenä kantavana teemana oli, mikä ruumiinosa oli milloinkin mennyt rikki ”tammikuun kirouksen” takia.

”Ei vittu… tammikuun kirous… Olin jo unohtanut koko jutun”, Laiho hymäh­telee kuin päätään pudistellen.

”Sillon oli tosiaan vaikka mitä luun­rikkoutumisia ja kaikenlaisia Jackass-­in­cidenteja, jotka olivat aina muka tahattomia onnettomuuksia, mutta silkkaa känni­sekoiluahan ne useimmiten oli. Juopon tuuri kantoi aina siihen tiettyyn pisteeseen asti, kunnes olikin joku ranne tai muu paskana, ja siinä sitten manailtiin tarinoita jostain tammikuun kirouksista.”

Kymmenen vuoden takainen Alexi tuntuu siis aika vieraalta hahmolta pian 40 vuotta täyttävän Alexin mielestä?

”Kyllä tuntuu, ja onneksi tuntuukin, koska vaikka noi kaikki sekoilut oli hauskoja aikoja siihen asti, niin en mä vaan jaksa enää sellaista. En sitä, ettei muista puolesta illasta mitään, en niitä vitunmoisia kanuunoita ja en varsinkaan sitä, että siitä kaikesta muusta rundielämästä meinasi tulla tärkeempää kuin itse musasta.”

”Jos mä oisin jatkanut sillä tiellä, millä vielä kymmenen vuotta sitten olin, olisin just nyt kirstussa sen sijaan, että puhuttaisiin Bodarien kymmenennestä levystä. Se oli vähän sellanen kierre, että se, mikä oli aluksi pientä juhlimista, olikin yks kaks sitä tavallista elämää ja eniten perseestä siinä kuviossa oli tietenkin keikat.”

Laiho tarkentaa, että hän on aina pitänyt ehkä kaikkein eniten elämässään juuri keikoista, mutta numeroiden kertyessä ikätauluun ja elämäntapojen huonontuessa pääsivät prioriteetitkin keikahtamaan väärinpäin.

”Ei siinä ollut enää mitään järkeä, että me oltiin etuoikeutettuja soittamaan ympäri maailmaa etu- ja takaperin, mutta kankkusien takia ne keikat olivat sellasia parituntisia selviytymistaisteluja.”

”Kyllä sitä vielä nykyäänkin on toisinaan hauskaa vetää ihan rehelliset kännit, mutta nyt kun en enää dokaa rundeilla, osaan nauttia kaikesta paljon enemmän. Se sai mut ymmärtämään, että oon vittu dokannu ihan kaiken. Se on nähty.”

Rock’n’roll-elämäntavoistaan tunnettu Laiho on joutunut suurennuslasin alle myös raittiimman linjanvetonsa jälkeen. Uuden albumin kynnyksellä Children of Bodom julkaisi muutamia soittovideoita, joissa hoikka Laiho esitteli albumin biisejä.

Kommenttikentät täyttyivät välittömästi kommenteista, joissa ”somelääkärit” analysoivat Laihon ulko-näköä.

”Joo, siis mä oon kuullu teorioita, että mulla on ainakin kolme erilaista syöpää, pahalaatuisia syömishäiriöitä ja lisäksi käytän ainakin crackiä, metaa ja vaikka mitä kamaa, minkä takia näytän nykyään tältä miltä näytän”, Laiho sanoo.

”Mä voin kertoa terveisiä sinne somelääkäreiden vastaanotoille, että musta tuntuu just nyt paremmalta kuin ikinä ja jos tässä ei enää ole koko kroppa turvoksissa nesteestä koko ajan, niin sen ei tarvitse tarkoittaa sitä, että tässä on alettu narkkareiksi tai ollaan kuolemantaudissa. Älkää huoliko, mä en ole tollasta kamaa koskaan edes kokeillu.”

Lue koko haastattelu Soundista 2/19.
Teksti: Aki Nuopponen