Kap Kap saattelee uusimman albuminsa viimein vinyylimuotoon – kuuntele, mitä tuleman pitää

9.4.2020 12:57

Välillä levyjen julkaiseminen menee nk. kiertoreittiä. Helsinkiläinen indierock-orkesteri Kap Kap esimerkiksi julkaisi Walk Beside Me -albuminsa digimuodossa jo viime vuonna, mutta vinyylinä albumi tulee saataville vasta nyt. Orkesteri saa fyysisen levyn julkaisussa tukea Svart Recordsilta, ja nyt yhdellä uudella kappaleella varustettu vinyyliversio tulee kuultavaksi Soundin sivuille. Kauppoihin levy tulee 17. huhtikuuta.

“Viime vuoden keväällä oli raskasta. Oli olo, että ei voi enää istua levyn päällä. Se alkoi rasittaa. Suurin osa levystä oli ollut jo valmiina tai melkein valmiina niin kauan, että se oli pakko niin sanotusti ulostaa heti silloin nettiin. Vinyyli sai siis odottaa”, Kap Kapin Junnu Alajuuma kertoo tiedotteessa.

Vinyyliversion uusi kappale on nimeltään Paradox, tarkasta se muun albumin mukana alapuolelta. Kap Kap tiedottaa puuhistaan Facebookissa täällä näin. Keikkahommia ei nykytilanteessa kannata varmaan ihan heti odotella.

Lisää luettavaa