Kitaristiaan hyvästelevä Oliver työsti singlensä uusiksi – tarjolla tuttuja biisejä kevyempinä versioina

18.11.2016 11:50

Virtolainen Oliver -yhtye julkaisi tänään Akustiset sessiot vol.1 -ep:n, jolla yhtye tarjoaa kolme singlekappalettaan uusina, puoliakustisina versioina. Soundin verkkosivuilla tuodaan yleisön nähtäville studiossa tallennetut videot kustakin ep:n kolmesta kappaleesta, ja Toisaalta kukapa meistä -biisin esityksen voi katsoa saman tien alempaa. Seuraavat kaksi videota esitellään kahden seuraavan viikon aikana.

Orkesterin kitaristi Jokke Korhonen ilmoitti lokakuussa jättäytyvänsä bändistä sivuun, ja nyt bändi hyvästelee jäsentään jäähyväiskiertueella. Tänä viikonloppuna yhtyeen voi nähdä 18.11. Iisalmen Gracevillessä ja 19.11. Lieksan Club Jatkoajassa. Lisätietoja löytyy Oliverin nettisivuilta.

Oliver – Toisaalta kukapa meistä (akustinen live) from Oliver -yhtye on Vimeo.

Lisää luettavaa