Kuka Black Sabbathin jäsen ei pitänyt Paranoidista ja 10 muuta kysymystä – testaa tietosi suuressa Sabbath-visassa!

Black Sabbathin jäähyväiskiertue saapuu Suomeen 7. heinäkuuta. Suru-/riemujuhlaan voi valmistautua esimerkiksi muistelemalla menneitä ja testaamalla, miten hyvin tämän Birminghamin jättiläisen värikkäät vaiheet ovat hallussa. Vauhtia ja vaarallisia tilanteitahan tällä yhtyeellä on riittänyt liiankin kanssa, kun 1970-luvulla sen jäsenet ajautuivat päihdeongelmiin ja myöhemmin orkesterin miehistö vaihtui niin tiuhaan, että moni muu bändiliideri kuin Tony Iommi olisi heittänyt rukkaset naulaan.

Kokeile siis alta Soundin 11 kohdan Sabbath-visaa, jossa käydään läpi yhtyeen historia 1960-luvun hämäristä tähän päivään. Varoituksen sanana mainittakoon, että tähän sotaan ei kannata aivan soitellen lähteä: mukaan on eksynyt jokunen kiperäkin kysymys. Ota siis haaste vastaan, ja onnea matkaan!