Steppenwolfin ja Survivorin jäljillä – Lauantailekana Stam1na: Kuudet raamit

"Ideana oli tehdä biisi, jossa soitetaan mahdollisimman paljon suoria 16-osanuotteja."
20.2.2016 16:50

Lauantailekat ovat meneviä ja tunnelmallisia kotimaisia ralleja. Ei raja-aitoja.

Maaliskuussa seitsemännen studioalbuminsa Elokuution kauppoihin laskeva Stam1na ei hirvittävästi esittelyjä kaipaa. Monet ovat varmasti jo ehtineet ahmimaan eilen putkahtaneessa lehdessä julkaistun, tuoreimpia kryptisyyksiä käsitelleen tietopaketinkin. Tänään Lauantailekanamme kaahaa lemiläisten Kuudet raamit -singlerypistys, jota kitarasankari Pekka ”Pexi” Olkkonen luonnehtii seuraavasti:

Kuudet raamit -kappaleen sävellys lähti ideasta tehdä biisi, jossa soitetaan mahdollisimman paljon suoria 16-osanuotteja, eli neljä per biitti, koska en ollut koskaan säveltänyt tällaista kappaletta ennen. Se on varsin menevä groove ja tuo mieleen Steppenwolfin ja Survivorin kaltaiset bändit. Melodioista varmasti kuulee, että kitaristi on säveltänyt biisin  niissä heijastuu kitarasankarimusiikki, jota kuuntelin paljon nuorempana. Koska olemme hevibändi, biisiin piti saada myös mosh-part ja kirsikaksi kakun päälle suvakkiosa ja kertsimodulaatio Euroviisu- ja ABBA-hengessä! Biisi oli varhaisimpia demojani ja pysyi melko samanlaisena sovitusvaiheessa. Tämä oli myös alusta asti selkeä ja suoraviivainen kappale, joten liiat osat karsittiin tuottaja-Jannen kanssa pois. Miulla ei kuitenkaan ollut vahvaa mielipidettä siitä, mikä biisi valitaan sinkuksi, viisaammat päät levy-yhtiöstä tekivät päätöksen.

Lehdessä julkaistujen tapaan nämäkin kommentit Pexiltä saalisti Timo Isoaho.

Lauantaileka Stam1na: Kuudet raamit

Parasta juuri nyt -soittolistaltamme löydät myös muut ajankohtaiset herkut:

Lisää luettavaa