Markus Vanhalan metallimaraton, osa 6 – Taisi olla bändin paras veto Berliinissä toistaiseksi

1. 10. Köln

Lisää ryskäystä ja rylläystä Germaniassa eli lähipäivinä Lord Nibyr ja Nibyrian pimeät pikku apurit S-Ox, Druidi sekä Erektor reissaavat halki kolmen kaupungin harrastaen juomasarvi-teutonien epäviihdyttämistä. Heavy-hommat jatkuivat nyt Kölnin tuomiokirkolta, mistä ampaisin rumpalikaimani Markuksen aka Druidin kanssa kaupungin laitamien suuntaan. Ja sen verran me siinä täpöttelimme, että keikalta myöhästyminen oli lähellä. Kiertuemanumme Sami ehti jo soitella pari sähäkkää puhelua. “Vartin päästä pitäisi lihamyllyn pyöriä lavalla. Missä luuraa Tupla-Markus?!” Ei muuta kuin pohjetta toisen eteen ja hyvillä jumppalämmöillä suoraan lavalle tuhatpäisen sakemannilauman eteen vetäisemään kympin keikka. Ja olihan se tuomiokirkkokin vakuuttava hökkeli. Paikalla oli taas Century Median väkeä sosietee-raamassa ja ottamassa osansa suomalaisista heavy-penoista, joten juhlahumuksihan se äityi. Yhteiseksi nimittäjäksi firmamme tyyppien kanssa löytyi omalla soittolistalla viime vikkoina hämmentävän tiuhaan ollut David Guetta!

Kun yritin bussissa iltamyöhäisellä tai siis aamuhämärissä mennä morjenstamaan Nukku-Mattia, tapasinkin yllättäen Uni-Keijon, joka pötkötti minun punkassani sikeässä horteesssa. Medeian kuppiin sylkemätön laulajalegenda ei tahtonut havahtua kauneus-unosiltaan millään, eikä äreänä herättyään suostunut uskomaan, että nyt olivat kryptien kotiosoitteet menneet sekaisin. Edes viereensä ei minua päästänyt, tuo itsekäs ja kiukkuinen Kiisseli-Keijo. Nyyh.

2. 10. Berliini

Aikajatkumo dejavuoi minut seuraavaksi päiväksi taas Berliiniin, missä vasta muutama viikko sitten hätisteltiin väkeä Omnium Gatherumin mölyillä K17:n stagella. Tällä kertaa oli Bodomin myötä illan liiterinä luvassa tietenkin kooltaan isompi tupa eli Postbahnhof.

Bäkkärille ilmestyi vanha tuttu puttu Isoahon Timo eräästäkin Soundi-lehdestä. Kyseessä on asiaherra, joka aina yllättäen ja ilmoittamatta pöllähtää pelipaikoille eri puolilla Eurooppaa. Hyvä näin ja hyvää bonusta bäkkäriporukoihin.

Ennen keikkaa oli taas Inso-ryhmittymän rumpali kateissa. Tällä kertaa kaimani oli vielä yöunillaan, vaikka tiuku riipi iltaseitsemään kytkeytyviä lukemia. Niinpä kitarataiteilija Friman soitti herra Hirvoselle kauniihkon puhelun, jonka sisältönä oli tietenkin vienosti tiedustella, mahtaisiko perkussiotaiteilijaa kiinnostaa tulla soittamaan yhtyeen Berliinin-konsertti läpi.

Matelihan se ministeri paikalle ja keikykin oli varsin hyvä. Porukalla tuumailimme, että taisi olla bändin paras veto Berliinisssä toistaiseksi. Saksan pääkaupunki on yleensä kärsinyt vähän ”isojen paikkojen taudista” eli yleisöreaktiot ovat jääneet normia nihkeämmiksi. Nyt näkyi kuitenkin Insomnium-banderollia sun muuta menoa ja meininkiä. Hullua puolalaista faniklubilaista riitti merchtiskillä pönäyttäessä melkein riesaksi asti. 

Katselin myös Children Of Bodomin keikan lavan sivusta ja totesin, että on siinä vaan aikas helevetin tiukka bändi. Yhä, edelleen, jatkuvasti ja aina vaan.

Voittajatunnelmissa teki koko joukkueen mieli suunnata tarkastamaan Berliinin antia johonkin heavy-baariin. Lähin sellainen löytyi hyvinkin läheltä, mutta oli melkoisen pullollaan. Niinpä allekirjoittanut päätti suunnata COB-Roopen sekä Isoahon kanssa antisosialisoimaan ja tarkastamaan lähistöllä olevaa toista heavy-kuppilaa, joka kantaa osuvaa nimeä ”Halford Bar”. Tiskin takana touhusi baarin omistaja eli Saksan oma Halford, fanituksen ytimessä oleva täysreplika Judas Priest -Robista itsestään.

Vielä hetki ennen lähtöä jouduin käymään linja-automme vieressä olevassa discossa vähän tanssilattialla jumppaamassa, kun oli niin helppo hypätä bussiin minuutti ennen sen karkaamista seuraaville tienoille.

3. 10. Osnabrück

Koska tänään vietettiin muurin murtumisen eli Saksojen yhdistymisen juhlapäivää, kaikki olikin näillä kylillä sitten suljettuna ja vapaa-aikaa runsaasti.

Kristallipallo lupasi siis tylsyyttä Osnabrückissä, missä oli illalla tuleva debyyttikeikkani kaupungissa. Mesta oli tähän mennessä rundin pienin, eikä bussikaan mahtunut klubin eteen. Bäkkärin virkaa toimitti käytävä ja keikan jälkeen kamat piti roudata ulos sivukujalle COB:n edestä odottamaan omaa kulkuneuvoa saapuvaksi. Ohjelmassa siis myös kipinävahtivuoroa, etteivät kamat päädy vääärään osoitteeseen kuten muuan Keijo tässä männä yönä.

Tällaistahan tämä homma on. Joskus silitellään, joskus syljetään päälle. Eli balanssit täysille, kuten sanonta kuuluu. Keikka oli onneksi todella hyvä, joten päivän balanssit taisivat lipsahtaa taisteluvoiton puolelle. Näinhän Saksassa yleensä aina. 


04. 10. Antwerpen

Pistopakeneminen Germaniasta hetkeksi Belgian Antwerpeniin. Trix on hieno venue, jossa myös yleensä belgialaisittain hyvä yleisö-response. Samoin hyvät cateringit ja kaikin puolin hyvä hyvä. Tällä rundilla on muuten kaikkiaan ollut niin mainiot tarjoilut klubeilla, että tuosta keskivartalon suunnilta tulee turvottua aika mukavasti.

Eikä mitään uutta siltä rintamalta: suorastaan eeppisen aamiaisbuffetin jälkeen suuntasin Niilon kanssa kävelylenkittämään kohti Antwerpenin ydintä – mielessä uteliaalla kaksikollamme kattava turistikierros ja nähtävyyksien metsästystä.

Keskustassa törmäsimme ensin Latvalan Roopeen, joka liittyi joukkoon, ja sen jälkeen rumpalistiimme Druidi Hirvoseen, joka teki samoin. Millä todennäköisyydellä Antwerpenin kokoisessa kaupungissa kolaroi saman tien omaan matkaseurueeseen?
 No hyvällä näköjään. Siitä siis porukalla keskusaukiolle päiväbrunssille ja turisemaan. Roopella ja Druidilla on kummallakin matkapyörä messissä, mikä herätti meikäläisessä suurta kateutta. Varmasti mukavaa käydä polkien mittailemassa pitäjien tontteja, joten taidankin toivoa Joulupukilta itsellenikin kokoon taitettavaa fillaria näitä reissuja varten.

Niilon kanssa venuelle takaisin vaeltaessa eksyimme Chinatownin jälkeen hieman epäilyttävään kähtävä-tyyppiseen kaupunginosaan, missä meitä tuijotettiin kovasti kaiken maailman sutenöörien ja diilereitten toimesta. Lopputulemana pari eriväristä jengiä kävi tappelemaan keskellä tietä. Nyrkit heiluivat ja myöhemmin soi ambulanssin pillikin. Me suuntasimme katseet maahan ja kävelimme hiljakseen pois.

Keikka oli aivan helvetin hyvä: hyvä soundi, iso lava, iso ja hektinen yleisö eli kuulijoiltaan tavallisesti staattinen Belgia näytti kääntö-puolensa. Bodomia tarkastellessa tuli diggailtua, miten vaikuttava ukkeleiden visuaalinen produktio valotauluineen ja animaatioineen onkaan. Valo-Lassi on melko seppä takomaan valaistusta kansalle. Vaikka Kouvolasta tuleekin, heh heh.

Myös Medeialla oli rundin paras keikka tähän mennessä, joten illan päätteeksi olikin oikein hyvä lähteä tarkastamaan Antwerpenin yötä. Jälkipyykkiä siis Medeian ja meidän ukkojen kera ja hyvin täristi.

Paluumatkalla oltiin taksissa kahteen ministeriin Markusten kesken, ja rumpalikaimani ryhtyi hönöissään tyylilleen ominaisesti säätämään oikein kaksin käsin. Ensin puheltiin vuolaasti kuskille, että ollaan tämmöinen suomalainen bändi ja meitä odottaa tämmöinen erittäin hieno keikkabussi tämmöisen paikallisen Trix-klubin edessä.

Seuraavaksi Druidi kävi stressaamaan, että tuossahan se bussi muuten onkin, vaikka kaartelimme jossain aivan muualla. Rumpalistimme mielipiteestä eroten olin kuljettajan kanssa vahvasti sitä mieltä, että olimme juuri ohittaneet säiliörekan. Mutta pakkohan siihen tien poskeen oli pysähtyä ihmettelemään, kun mies kerran niin vaati. Mahtoi taxikuskisieppo vähän ihmetellä menoa. Ajatteli ehkä, että onpa siinä säiliörekkamiehillä jutut isoillaan…

05. 10. Leipzig

Paluu takaisin Kolmanteen Valtakuntaan eli tällä erää Leipzigiin, tuohon entisen DDR:n helmeen. Alati sateisen harmaan ja tukkoon graffatun kyläpahasen aamu aukesi ankeana, sateisena ja koti-ikäväisenä. Kuten itse asiassa aina Leipzigissa, kun asiaa tarkemmin ajattelen. Ja koska ei lähistöltäkään oikein löytynyt mitään, siinähän joukkueemme sitten odotteli heavy-hommia alkaviksi. Yleensä muutenkin aina hyperaktiivinen Sampe Medeiasta päätti kai aikaa tappaakseen ryhtyä tarjoamaan omaehtoisia parturipalveluita. Ainakin yhtyeen crew’n Hannes päätyi kitaristin kynsiin, ja pian alkoikin tummaa hiustupsua pöllytä asvaltille.

Sopivasti hetki ennen keikkaa sattui myös rumpalisankari heräämään. Ensimmäinen kommentti Hirvosen suusta: ”missä miun kapulat on?” Ammattina miehellä selvästi olla pro.

Keikka pois alta ja perushyvää jeejee-meininkiä parempi itäsaksalainen atmosfääri. Some-verkosto kertoi, että kaveribändimme Aborted vetää naapuriklubilla eli Conne Islandilla Black Dahlia Murderin kanssa. Sinne siis Niinimaan Keijjon ja Friimannin Villen kanssa tuttuja morjenstamaan ja Black Dahliaa diggailemaan. Melkoista pannutusta, jonka perästä paluu Werkvenuelle. Siellä pidimme nuotiopiiriä ilman nuotiota klubin sementtilattialla Inso & Bodom -ryhmällä jorinoiden.

Seuraavana päivänä oli day-off ja Bodomien bussi starttasi jo varhemmin liikkeelle määränpäänään Devil’s Island eli Englanti. Me jäimme Medeian hahmojen kanssa Leipzigin yöhön, joten parit pubit ja piña coladat sekä katutanssit oli porukalla vielä väistämättä edessä.

Vapaapäivän suunnitelmana oli kevyt 1300 kilometriä moottoritietä eli 17 tunnin siivu bussissa ja laivamatka Britannian puolelle siihen päälle. Päivä meni linjurissa easy-moodissa, ja otin vapaan vastaan parhaassa mahdollisessa seurassa eli omassani. Möllöttelin tunnit tiehensä punkassa maaten ja musaa sekä leffoja kahlaten. Koko ryhmä on kyllä A-luokkaa, mutta ei näitäkään penoja ihan joka päivä viikko viikon perään jaksa.

7. 10. Bournemouth

Aamuhämärissä hyppäsimme vaihteeksi Ranskan Calais’ssa lauttaan kohti Doverin valkoisia kallioita. Laivalla naamaan traditioksi jo muodostunut, viimeksi muutama viikko sitten samaisessa paikassa nautittu perinteisen epäterveellinen englantilainen rasva-aamupala. Hyh helevete, mutta sama virhe tuntuu toistuvan kohdallani vuodesta ja Kanaalin ylityksestä toiseen, vaikka mitä tekisin.

Illan keikkapaikkana itselle aivan tuntematon Bournemouth, joka osoittautui aikamoiseksi lomakohteeksi pitkine surffihiekkarantoineen. Brittiläiseksi pitäjäksi kuitenkin erittäin mukava mesta. Rannat ja rantojen Havaiji-kuppilat käytiin koeponnistamassa Medeian kitaravaljakon ja Kiisseli-Keijon kera.

Itse venuella alkoi alusta asti tulla vastaan perusbrittiläistä nihilismiä. Meidän bussillemme ei ollut parkkipaikkaa eli musikanttien tiputus kamoineen mestoille ja kiesi veks. Klubilla haisi yrjö ja paska, ei päivällistä, ei soundcheckiä eikä kunnon bäkkäriä. Kamat piti varastoida mukavan keltaruutuiselle takapihalle taivasalle.

UK-rupeaman sisältönä on sellaistakin erikoistouhua, että vanha grindgore-legenda Napalm Death liittyy saarirykäisyn ajaksi mukaan matkaan Insojen, Bodomien ja Medeian kiusaksi. Teininä yhtyeestä on toki tullut itsekin oltua mehuissaan, mutta neljä bändiä illassa sotkee sapluunaa vahvasti, ja säädön määrä pujahtaa ihan upouusille orbitaaleille. Toisaalta, vallan sympaattisia kärähtäneitä brittidödö-punkkareitahan ne sedät olivat.

Oma keikka meni aikamoiseksi sompailuiksi. Emme olleet mahtua stagelle, lavakuuntelu oli aivan perseestä ja sitä rataa. Eli kaikenlaista kakkelia tänään. Yleisölle tosin tuntui uppoavan, ja sehän riittää! Sillä tehdäänhän tätä myös itselle. Taide on itsekäs laji.

 

Teksti ja kuvat: Markus Vanhala

Kuvat: Timo Isoaho

Tekstin toimitti Petri Silas