Menestyjien sukupolvesta menehtyjien sukupolveen – kuolevaisuus mietityttää Kaarle Viikatetta

Aika kulkee armotta, ja Viikatteen muusikotkin ovat varttuneet jo päälle nelikymppisiksi. Antti Luukkasen toimittamassa haastattelussa Kaarle Viikate pohtii, miten mittariin kertyneet kilometrit ovat vaikuttaneet siihen, missä valossa kuolema yhtyeen musiikissa esitetään. Haudanvakava asia, mutta toisaalta ei kuitenkaan.
21.10.2020 10:37

Teksti: Antti Luukkanen
Lue koko haastattelu Soundista 8/20.

Olivat suhdanteet millaiset tahansa, suomenkielisen rockin ja sen johdannaisten historia pitenee vuosi vuodelta. Samoin vanhenee sen nuorempikin polvi. Nyt ollaan siinä pisteessä, kuinka Jarkko Martikaisen ja Samuli Putron kaltaiset lauluntekijät viettävät 50-vuotisjuhliaan. Kaarle Viikatteella on tuohon mittariin vielä viisi vuotta matkaa, mutta iän vaikutus näkyy hänenkin lauluntekstien sisällössä.

– Mähän olen ollut jo ainakin viisi vuotta viisikymppinen. Kyllä mie huomasin, että kun täytti neljäkymmentä, niin oma suhtautuminen muuttui lähtökohtaisesti armollisemmaksi itseä ja elämää kohtaa.

Mitä tarkoitat armollisuudella?

– Ei piinaa itseään asioilla, jotka loppupeleissä ei ole kauhean oleellisia. Nykyään ei ujostele muita ihmisiä ja hyväksyy itsensä sellaisena kun on. Iän myötä ihminen ehtii katsoa maailmaa ja itseään. Mie olen huomannut, että se todellakin näkyy teksteissä. Ei ole enää sellaista misantrooppista ilmastoa kuin joskus aikaisemmin. Ja se, että uskaltaa jutella jopa tuntemattomien kanssa kyllä heijastuu teksteissä. Se on ihan selvä, että ikä vaikuttaa ja mahtavaa, että vaikuttaa.

Kuolevaisuus on teema, joka on noussut esiin viime vuosina monien tunnettujen musiikkialan ihmisten vaihdettua hiippakuntaa. Teema, joka konkreettisesti limittyy sekin iän karttumiseen. Viikatteen alkuvuosina kuolema oli vahva aihealue, jota kuvattiin kuitenkin laulunkerronnallisesti suorastaan leikkisästi tai ainakin ironisesti. Onko asenne muuttunut oman kuolevaisuuden ymmärtämisen myötä?

– On. Tai sen huumorin pitää olla sysimustaa, että ymmärtää sen eron. Uudella levyllä Alhaisen virran maa oli alun pitäen nimellä Dekkari, ja se olisi itse asiassa ollut hyvä otsikko tuollaiselle suljetun paikan murhalle. Siinä oli pohjalla yksi tuttujen tyyppien perhetragedia, mutta mulla ei riittänyt pokka tekemään sellaista tekstiä, vaan otin sellaisen Agatha Christie -tyyppisen lähestymisen.

Kun Lemmy kuolee, se on iän huomioiden kuitenkin normaalia. Kun 48-vuotias Entombed-mörisijä L-G Petrov sairastuu mahdollisesti kuolemaan johtavaan sairauteen, se ei ole enää kovin kaukainen ajatus suhteutettuna itseen.

Arin (Taiminen, Viikate-kitaristi) ikäinen jätkä! Kyllä ne madonluvut alkaa löytyä jo omasta laskimesta. Ei noita kelaa kaksi-kolmekymppisenä. Vain isovanhempia olen ollut hihna olkapäällä kantamassa. Ei nämä asiat ole käyneet edes mielessä ennen kuin nyt. Ollaan tultu menestyjien sukupolvesta menehtyjien sukupolveen.

Ihan yksinomaan ajan kulku ei ole silti surullinen asia.

– Pyöräillessäni tänne vastaan tuli yläasteikäinen jätkä Sodomin Obsessed by Cruelty -paita päällä! No niin! NO NIIN! Kelailin, että eihän siitä vielä kauaa ole, kun olin vuonna 1990 katsomassa Sodomia Ahvenistolla. Mitä siitä on aikaa? 30 vuotta.

Lisää luettavaa