Viikate teki viime vuonna kymmenvuotiskorjuuta Kuu kaakon yllä -albumin luovan ja tuotteliaan vuoden suuresta sadosta. Lopullisen läpimurron väkivahvat ajat latasivat yhtyeeseen kylliksi voimaa, että nykypäivään ja pandemian maailmaan sijoittuvat jatkotoimet yllyttivät Viikatteen kapinaan kotikaranteenien ja nettikeikkojen tuottamia seisokkeja ja lannistumisia vastaan.
Taudin denialisteiksi ryhtymättä yhtye valitsi iskulauseekseen kansantaiteen alun perin pilkalliseksi kritiikiksi tarkoitetun rillumarei-määritelmän ja viritti sen korskean vahvasti riffatun kouvostomollinsa keulakoristeeksi. Nimikappaleen kertosäkeen hätähuuto ”rillumarei – elämä kuolee” saa niin monitulkintaisia merkityksiä, että symboliikan hilse pöllyää.
Tehokkaan vastaviruksen aikaan saamiseksi Viikatteen ei ole tarvinnut hakea aineksia oman labransa konkoktioita etäämpää. Moottoripäinen kahden atakkikitaran riffailu ja Suomi-iskelmien kaiho vain terävöityvät kirkastetussa tisleessä volttiluvultaan tynnyrivahvuiseksi. Ennakkosinglet Huomenta humalaiset ja Varjorastaat antoivat koko urakalle titaanista selkärankaa, Hallava ja Rillumarei! tuplaavat albumin ydinmehun vahvuuden ja hartaammin vakavoituneet raskaat slovarit täydentävät teoksen määrätietoisen arvokkuuden ja juhlallisen voiman. Purgatorin markkinoilta he toivat kaakon kultaa.
