Mies joka sanoi Abballe ”kiitos ei” – Jukka Tolonen on tehnyt pitkän uran ja elänyt vaikean elämän

Huhtikuun puolivälissä juhlittiin Jukka Tolosen 70-vuotispäivää. Tolonen on yksi maamme ensimmäisistä kitarasankareista, mutta päihteet olivat vetää muusikon peruuttamattomasti pimeyteen. Nykyään hän on kiitollinen, kun läheiset ovat pystyneet antamaan vanhat pahat teot anteeksi.
29.4.2022 11:18

Jukka Jorma Tolonen täytti 16. huhtikuuta 70 vuotta. Yksi maamme ensimmäisistä kansainvälistäkin huomiota herättäneistä kitarasankareista on elänyt vaiheikkaan elämän. Tasavallan Presidentin perustaminen rumpali Vesa Aaltosen kanssa 1969 johti soolouralle, joka käynnistyi kahta vuotta myöhemmin klassikoksi ansaitusti nostetun Tolonen!-albumin myötä. Soundi kutsui säveltäjän ja kitaristin muistelemaan retkeään.

– Eiköhän huippuhetkiä punnitessa painotus asetu lähes kaikilla uran alkupäähän. Itselläkin se viittä kuutta ensimmäistä sooloalbumia ympäröinyt aika oli merkittävä. Omien juttujen ohessa tuli tehtyä Pressan kanssa hienoja asioita, myös Pekka Strengin Magneettimiehen kuolema. Ja säveltämisen sekä levyjen rinnalla kulki tietenkin keikkojen jatkumo, Tolonen miettii.

– Tasavallan Presidentti konsertoi 1973 Britanniassa Readingin festivaaleilla ja poikkesi esiintymässä Old Grey Whistle Test -televisioohjelmassa. Isoja juttuja. Ja olihan meillä Britanniassa muutenkin keikkoja, myös yhdessä Wigwamin kanssa.

Kun Tasavallan Presidentti hajosi Ruotsin-rundin päätteeksi 1974, tuli Tolosesta vapaa agentti. Isot koneet olivat vähällä jyrähtää käyntiin, mutta siviilielämän ja maailmalle ulottuvan urapolun yhteensovittaminen kävi ylivoimaiseksi. Koska kitaristi odotti vaimonsa Tanjan kanssa perheenlisäystä, hän kieltäytyi ”kerran elämässä” -työtilaisuudesta.

– Pressan asioita hoidelleesta ohjelmatoimisto EMA Telstarista tuli tarjous lähteä Abban kiertuekitaristiksi Yhdysvaltoihin. Rundille oli kaavailtu mittaa kahdesta kolmeen kuukautta, joten siinä elämäntilanteessa ehdotus ei lähtökohtaisesti houkutellut. Pyysin vuorokauden harkinta-aikaa ja ilmoitin jättäväni homman väliin. Sen jälkeen ehdin sotkea asiani monta kertaa, ja olen iloinen päätöksestä viettää aikaa Dimitrin kanssa kun hän oli pieni.

Kitaristi tunnustaa, että ratkaisuun vaikuttivat myös sisältöseikat. Vaikka Tolonen tiesi Abban taustayhtyeen koostuvan tasokkaista muusikoista, popin soittaminen ei inspiroinut. Progemiehen identiteetti vei voiton.

– Olisin saattanut reagoida toisin, jos tarjous olisi tullut vaikka Genesiksen suunnalta. Ystäväni Pekka Pohjolan oli varmasti vaivatonta vastata pari vuotta myöhemmin myöntävästi, kun Mike Oldfield pyysi häntä kiertuebändiinsä.

­Arvostetun ja pidetyn muusikon oli helppo alkaa levittää lonkeroitaan Ruotsin puolella. Jukka Tolonen Bandin kokoonpano pulputti iloisessa muutostilassa, ja keikkareviiri laajeni Tanskaan sekä Saksaan.

­– Bänditoiminnan väliajat vietin pääosin Suomessa. Studiohommia riitti, vaikka en pitänyt itseäni sessiomuusikkona. Olin mielestäni ensi sijassa sooloartisti, en missään nimessä vastaava monipuolinen osaaja kuin esimerkiksi Juha Björninen. Tähän liittyy sekin, ettei soittaminen ole tuntunut ikinä varsinaisesti työltä, vaikka olenkin saanut musisoida ammatikseni pitkään ja paljon.

Kesällä 1978 Jukka Tolonen Band esiintyi muun muassa Roskilden päälavalla ja Montreux Jazz Festivalin puitteissa. Bassossa oli Ilkka Hanski ja rummuissa Bill Carson, kitaraa Jukan rinnalla soitti Coste Apetrea. Keikoista jälkimmäinen toimi vielä samana vuonna ilmestyneen Montreux Boogien runkona.

Tolonen hymähtää ja toteaa, että ehkä se riittää 1970-luvusta. Tuossa vaiheessa vakituinen osoite oli ollut Ruotsissa viitisen vuotta, ja onnistuneen livekiekon jälkeen Jukka Tolonen Band julkaisi 1980-luvun taitteessa nopeassa tahdissa kolme albumia.

Yksi elämänvaihe oli kuitenkin päättymässä.

– Ensimmäisen avioeron jälkeen 1984 alkoivat viikonloppukokeilut amfetamiinilla. Pilveä, viinaa ja happoa oli mennyt satunnaisesti teini-iästä saakka, mutta tässä tuli dramaattinen käänne pahempaan, miettii Tolonen.

Kitara lauloi silti vanhaan malliin, ja Bill’s Boogie Bandiin liittyminen takasi säännöllisen epäsäännölliset tienestit. Myös kollega ja kaveri Suomesta ilmestyi työllistämään.

Sakari Kukko kiinnitti minut Piirpaukkeeseen. Hänhän soittaa saksofonia ja huilua minun Hysterica-levylläni (1975), ja olimme tutustuneet jo paljon aiemmin. Piirpauke oli tärkeä etappi. Keikkaa riitti etenkin Saksassa, ja 1989 olin mukana Zerenade-albumilla. Hauskaa, että minä olin aikoinaan ollut bändiliideri ja Sakke muusikko, mutta siinä vaiheessa osat vaihtuivat.

1990-luvun alulla Tolonen asui toisen vaimonsa Liisan kanssa Ruotsin ohella Kööpenhaminassa. Ennen pitkää liitto kariutui, mutta välit ex-puolisoon ja kolmeen yhteiseen lapseen ovat kuulemma tätä nykyä hyvät.

– Minulla oli niihin aikoihin Linköpingissä pari hyvää bändiä. Jukka Tolonen Trioakin parempi oli yksi kvintetti, jonka kanssa ei ikävä kyllä saatu julkaistua mitään. Seuraavista levyistäni onnistuivat Last Mohican (1990) ja Big Time (1994). Niiden työstäminen oli musiikillisesti antoisaa, mutta jälkimmäisen aikoihin sattui paha retkahdus. Se oli paha juttu, sillä olin pysynyt hyvän aikaa erossa kovista huumeista.

Elämä jatkui päihteiden varjostamana, mutta musiikista sai voimaa. Uuden vuosituhannen alulla Tolonen oli mukana kahdessa kiinnostavassa projektissa Suomessa.

– Soitin päihdeongelmistani huolimatta nuorten muusikoiden kanssa John Coltranen musiikkia levylle nimeltä Cool Train, joka julkaistiin 2004. Seuraavana vuonna ilmestyi Guitarras del Norte, jonka teimme Raul Mannolan ja Timo Lehdon kanssa kolmen akustisen kitaran kokoonpanolla.

Loppuelämän uuteen asentoon vääntävä muutos oli vain parin vuoden päässä. Tolosen palaillessa yhdeltä Tasavallan Presidentin comeback-keikoista kotona tuli riitaa naispuolisen ystävän kanssa. Päihteiden kirittämä kärhämä huipentui niin, että Jukka puukotti ystäväänsä keittiöveitsellä. Tolonen istui törkeästä pahoinpitelystä ja huumausainerikoksesta puolitoista vuotta. Tänään hän sanoo avoimesti olleensa tapahtumahetkellä sekä alkoholisti että narkomaani.

– Vankilassa annoin itseni Jeesukselle, koska tajusin tehneeni niin paljon pahaa, että olen matkalla kadotukseen. Hengellisen heräämisen myötä aloin kuntoutumisen takaisin elämään. Siitä on nyt neljätoista vuotta ja kiitollisuus jatko-ajasta kasvaa päivä päivältä.

– Olin varmasti pienenä jonkinlaisessa lapsen uskossa, mutta ei minua esimerkiksi rippikouluiässä kiinnostanut oikeastaan mikään paitsi musiikki. Tärkeää tukea toipumisvaiheessa antoi managerini Deniz Bedretdin, jonka olen tuntenut koulupojasta saakka.

Yksi parantava käänne oli tullut jo ennen tuomiota. Nykyään Yhdysvalloissa asuva uhri antoi teon anteeksi raastuvassa ja Tolonen pitää tärkeänä, että välillinen kontakti on säilynyt.

– Niin ikään hyvinvointini kannalta on tärkeää, että lapseni, sisarukseni ja yksi ex-vaimokin ovat antaneet hirveän tekoni anteeksi. Vaikka päihde-elämä etäännytti minua sukulaisista, välit ovat nykyään paremmat.

­Nivelrikko on vienyt kyvyn soittaa kitaraa, joten Tolonen ilmaisee itseään nykyään pianolla ja bassolla. 2010-luvulla ilmestyneiden virsilevyjen tekemisessä auttoi nuoremman polven huippukitaristi Marzi Nyman.

– Lisäksi soitin juuri kolmen biisin bassot Vesa Aaltonen Prog Bandin Studio Live -albumille. Tulossa on myös arkistotallenne vuodelta 1970. Soitan sillä muuten pianoa. Kyseessä on MTV:n ohjelma, jossa kuullaan laulajana Eero Raittista, basistina serkkuani Häkä Virtasta, rumpalina Zape Leppästä ja kitaristina Albert Järvistä. Se oli melkoinen löytö.

Teksti: Petri Silas
Haastattelu on julkaistu Soundissa 4/22.

Lisää luettavaa