Musiikillisia geysirejä Björkin johdolla – Musamatka maailman ympäri: Islanti

28.5.2015 08:55

Sosiaalisessa mediassa on kiertänyt viime aikoina kaiken maailman maa-, musiikki-, positiivisuus- sun muita haasteita. Me annoimme tästä inspiroituneina toimittajillemme musiikillisen maahaasteen: Musamatka maailman ympäri -sarjassa Soundin toimittajat opastavat ei-niin-tuttujen musiikkimaiden artistien pariin puhtaasti subjektiivisin top 5 -listoin.

Osassa numero kahdeksan geysirit purkautuvat Visa Högmanderin opastamalla musamatkalla Islantiin.


Björk – Hyperballad (1996)

”Pidin 90-luvulla pitkään Björk Guðmundsdóttiria synkeän taiteellisena versiona Madonnasta. No eihän tuo mielikuva nyt ihan kohdilleen näin jälkeenpäin ajatellen osunut, mutta vaikuttava ja persoonallinen hahmo entinen Sugarcubes-laulaja on aina ollut – ja on edelleen. Hyperballadin rivit ’Imagine what my body would sound like / slamming against those rocks / and when it lands / will my eyes be closed / or open?’ ja Björkin kertosäkeessä ääni särkyen huutama ’safe’ vavahduttavat joka ikisellä kuuntelulla vielä 19 vuotta kappaleen julkaisun jälkeenkin.”

Sigur Rós – Starálfur (1999)

”Ei Islannin-pysähdystä ilman Sigur Rósia. Yhtyeen paikoin aikaansaama pakahduttava kaihon ja onnen tunne on parhaimmillaan jotain erittäin vaikuttavaa. Starálfurin patarummut kuulostavat ilotulitteilta. Mallikappaleeksi olisi hyvin voinut valikoitua bändin suurin hitti, Starálfurin sisarbiisiltä tuntuva suunnattoman hieno Hoppípolla tai synkempää Sigur Rósia edustava Popplagið. Mutta Starálfurin maltillisen ja mahtipontisen rajamailla tasapainoileva pakahduttavuus, siitä ei juuri paremmaksi voi laittaa.”

Ólafúr Arnalds – For Now I Am Winter (feat. Arnór Dan, 2013)

”Nuorempana heavybändissä rumpuja soittaneen Ólafur Arnaldsin levyllä muutamalla kappaleella laulava Arnór Dan kuulostaa paikoin hämmentävän paljon hillityltä versiolta Antony Hegartysta. Arnaldsin uljaat ja ilmavat sovitukset kuljettavat musiikkia koukuttavasti ja tuovat klassista musiikkia lähemmäs populaaria.”

Emilíana Torrini – Caterpillar (2013)

Jungle Drum -hitillä pinnalle noussut laulaja on, luojan kiitos, paljon muutakin kuin liian usein kuultuna hermoja koetteleva läpimurtohittinsä. Torrinin tuorein albumi Tookah (2013) on mainio levy.”

Sin Fang – Because Of The Blood (2011)

”Sindri Már Sigfússonin eli Sin Fangin musiikki on samaan aikaan flegmaattista ja löysää mutta silti jotenkin kiehtovaa. Miehen ilmaisu muistuttaa jollain oudolla tavalla Elliott Smithiä ja musiikki on kuin yhdistelmä Smithiä ja Ariel Pinkiä suoraviivaisimmillaan. Paikoin, siis.”

Musamatka maailman ympäri

Osa 1: Saksa

Osa 2: Ruotsi

Osa 3: Brasilia

Osa 4: Kanada

Osa 5: Ranska

Osa 6: Espanja

Osa 7: Australia

Osa 8: Islanti

Osa 9: Slovenia

Osa 10: Norja

Lisää luettavaa