Musta lisko ryömii jälleen – ennakkokuuntelussa Black Lizardin odotettu kolmas albumi, uuden aamunkoiton ylistys

Black Lizard julkaisee kolmannen albuminsa Celebration of a New Dawn perjantaina 23. helmikuuta. Soundin lukijoilla on kuitenkin tilaisuus tarkastaa tasokkaan helsinkiläisyhtyeen nykykunto jo pari päivää etuajassa. Laita siis alapuolelta Soundcloud-soitin päälle ja paneudu asiaan! Tai mikäli alapuolella näkyy vain tyhjää, kuuntele levy täällä.

Tiedote kertoo, että albumi on äänitetty Helsingissä 22-Pistepirkon omistamassa studiossa, joka sijaitsee entisen elokuvateatterin tiloissa Maunulassa. PK Keränen auttoi bändiä luomaan halutunlaisen rumpu- sekä kitarasoundin. Levyn julkaisee lontoolainen levyfirma Fuzz Club Records.

“Haluttiin tehdä levy, joka kuulostaa siltä, että 1960-luvun bändi on hypännyt aikakoneeseen ja tullut levyttämään albumin tulevaisuuteen”, laulaja Paltsa-Kai Salama kertoo levystä. Hyvin on tässä onnistuttu – mitä nyt avauskappale Sinking Ship tuo vielä hippiajan bändejä vahvemmin mieleen Mana Manan Maria Magdalenan. Yllättävä siirto!

Celebration of a New Dawnin levynjulkaisukeikka järjestetään Helsingin Kuudes Linja -klubilla 17. maaliskuuta. Katso lisätietoja Facebookista. Julkaisukeikan liput ovat myynnissä Tiketissä.